"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala taiteessa – Musiikissa

Leevi Madetoja ja Kalevala

Ote Kalevi Ahon artikkelista Kalevala ja suomalainen taidemusiikki.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kuvalähde: Arkkivoltti, Kari Lehtonen
Sissola, Ilomantsi.

Leevi Madetojan (1887–1947) Kalevala-sävellykset kuuluvat hänen edustavimpaan tuotantoonsa, vaikka eepoksen aihepiirien käsittelytapa ei olekaan hänellä varsinaisesti traditiota uudistava. Madetojan Kalevala-sävellyksistä ensimmäinen, vuonna 1913 valmistunut alkusoitto Kullervo on saavuttanut eräänlaisen pienen klassikon aseman suomalaisessa orkesterikirjallisuudessa – se on kelvannut jopa suomalaisten orkesterien ulkomaankiertueille. Kullervossa Madetoja pyrkii luonnehtimaan Kalevalan onnettoman sankarin kohtaloa samankaltaisessa traagisessa valaistuksessa kuin Sibeliuskin, ja sävelkielelle on ominaista tunnevoimainen, Tšaikovskin mieleen tuova tyyli. Sävellyksen muoto on luja ja hallittu.

Sävelkieleltään ”madetojamaisempaan” lopputulokseen hän yltää seuraavassa Kalevala-sävellyksessään, baritonisolistille, mieskuorolle ja orkesterille sävelletyssä Sammon ryöstössä (1915). Sen vallitsevana sävelaiheena on duurimuunnos eräästä kalevalaisesta runosävelmästä, ja kokonaisuutena Sammon ryöstö on raikas teos, josta puuttuu täysin suomalaisia mieskuorosävellyksiä monesti vaivaava totinen, raskasmielinen uho.

Vuonna 1919 sävelletyssä teoksessa Väinämöisen kylvö (tenori- tai sopraanosolistille ja orkesterille) Madetojan tutuin, esimerkiksi Pohjalaisia-oopperalle ominainen tyyli esiintyy jo täysin valmiina. Väinämöisen kylvö ei ole laulumelodiikaltaan tai orkesterin käsittelyltään ulkonaisesti näyttävä sävellys, mutta siitä jää silti rikas, levollinen vaikutelma. Sävellys on jostain syystä jäänyt kuitenkin suureksi harvinaisuudeksi suomalaisissa konserttiohjelmissa.

Viimeisen Kalevala-sävellyksensä, 2-osaisen kantaatin Väinämöisen soitto Madetoja sävelsi Kalevalan riemuvuoden laulu- ja soittojuhlaan Sortavalaan 1935. Aiheen fantastisuus ei ole innoittanut Madetojaa vastaavaan sävellykselliseen mielikuvituksellisuuteen, ja Väinämöisen soittoon on jäänyt siten hiukan kaavamaisen, ilman innoitusta syntyneen tilaustyön leimaa.

sivun alkuun

"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria