"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala taiteessa – Musiikissa

Uusi kansanmusiikki, kevyttä ja raskasta

Muokattu ote Kari Immosen, Kari Kallioniemen, Kimi Kärjen, Kimmo Laineen ja Hannu Salmen artikkelista Kalevalasta populaarikulttuuriin. Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Jos 1970- ja 1980-lukuja pidetään suomalaisen rock-kulttuurin kultakautena, joka synnytti valtaisan määrän erilaisia artisteja, jotka joko shamanistisessa ja primitiivisessä esiintymisessään (Ismo Alanko) tai lyriikassaan (Eppu Normaali) varioivat kalevalaista perinnettä, loi 1990-luku taas aivan uudet puitteet kansallisen mytologian kierrättämiselle. 1990-luvun alun lama, liittyminen Euroopan Unioniin ja kansainvälistymispaineet yhdistyneenä tehokkuusvaatimuksiin saivat selvästi suurehkossa osassa nuorisoa aikaan reaktion, jossa etsittiin inspiraatiota Suomen kielestä, muinaisuudesta ja esiteollisen ajan identiteeteistä. Kalevala ja sen pakanallinen maailma, keskiaikaharrastus, yleinen esoteerisuus, saatananpalvonta ja uusmytologia tarjosivat kaikki tähän aineksia. Kiinnostus Kalevalaa kohtaan oli yritys tavoittaa suomalaisuuden myyttinen aamunkoitto kännykkäkulttuurin ja tietokoneiden aikakaudella.


Kuvalähde: Yksityisarkisto
Kingston Wall, Tri-Logy (1994).

Kalevalasta tuli jo pitkin 1980-lukua nykypäivän uuspakanuuden ja -mytologian suuri innoittaja ja suomalaisten uuden polven muusikoiden inspiraation lähde. Kingston Wallin Petri Walli loi Intian uskontojen ja Kalevalan pohjalta oman eksentrisen suomalaisuuteen liittyvän maailmanselityksensä, joka nojasi vahvasti Lemminkäisen kallioluolan etsijän ja ”nykyshamaani” Ior Bockin perheen saagaan. Kingston Wallin viimeiseksi jääneen Tri-Logy-levyn (1994) tekstit herättivät kuulijoissa kummastusta ja varmasti hilpeyttäkin. Monissa kappaleissa esiintyy paikka nimeltä Peilimaa. Eteen puskevat myös kalevalaisuudet. ”Every woman is Ain-O, every man is Sam-Po.”

Kuten taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870–1946) ja monet muut suomalaisuuden maailman kulttuurien kehdoksi muokanneet eksentriset maailmanselittäjät, Ior Bock -nimellä tunnettu entinen Suomenlinnan opas Holger Svedholm yhdisteli suomenkielen äänteitä omalaatuisella tavalla suulliseksi muinaishistoriaksi, jossa jääkauden ja Atlantiksen välillä oli yhteys. Uusimaa oli maailman henkinen keskus ja Lemminkäisen temppeli odotti Sipoossa löytäjäänsä syvällä suomalaisessa peruskalliossa. Tällainen uusmytologia yhdisteli surutta, mutta ajoittain myös kiehtovalla tavalla, skandinaavisia mytologioita, esoteerista symboliikkaa ja Kalevalaa.


Kuvalähde: Värttinä, kuva Nauska
Värttinä syntyi 1983 Pohjois-Karjalassa, Rääkkylässä.

1990-luvulla vaikutti siltä, että Kalevala ja kansanperinne herättivät uudella tapaa kiinnostusta myös kansainvälisissä populaarimusiikin ja -kulttuurin ympyröissä. Värttinästä tuli uuden maailmanmusiikkibuumin kautta kansainvälinen menestystarina ja Britanniasta saapui Suomeen ”sekopäinen” levytuottaja Bill Drummond, joka kehitti idean kuvitteellisista suomalaisista artisteista, kuten saamelaisesta punk-yhtyeestä, ja alkoi toteuttaa ideoitaan synnyttämänsä levymerkin, Kalevala Recordsin, puitteissa. Drummondin kiinnostus suomalaista primitiivisyyttä kohtaan meni niin pitkälle, että hän matkusti napapiirille ja hautasi sinne Elvis Presleyn kuvan yrittääkseen tällä tavoin taata maailmanrauhan.

Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 sai entisestään liikettä aikaan piireissä, jotka halusivat uudelleen tulkita kalevalaista perintöä. 1990-luvun puolessavälissä järjestettiin Espoon kulttuurikeskuksessa runonlausuntakilpailuja nimellä Kalevala MM. Tapahtumassa palkittiin myös paras kalevalamittaan rakennettu sähköinen musiikkikappale. Tarjolla oli myös Vuoden Shamaanin titteli, jonka vuonna 1995 voitti Veltto Virtanen.

Myös kansanrunouden tutkimuksen instituutiot ja rockmaailma kohtasivat Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1999. Helsingin jäähallissa järjestettyyn pääjuhlaan tilattiin teos, joka edelleen rikkoi korkea- ja populaarikulttuurin välisiä raja-aitoja. Tämä CMX-yhtyeen lauluntekijän A.W. Yrjänän ja Hedningarna-yhtyeessä laulaneen Sanna Kurki-Suonion yhteisproduktio Taivaantakoja oli sävelruno, joka koostui seitsemästä laulusta. Taivaantakojassa oli vaikutteita Kalevalan lisäksi myös kehtolauluista, loitsuista ja rakkauslauluista. Säveltäjä Henrik Otto Donner oli sovittanut teoksen ryhmälle, jossa solistien lisäksi esiintyi mieskuoro, sellistejä, kaksi kanteleensoittajaa, lyömäsoittajia ja basisteja.

Viimeistään vuosituhannen vaihteessa suomalainen heavy metal murtautui myös kansainväliseen tietoisuuteen. Heavy metal on se populaarimusiikin kategoria, jossa mytologioilla on erityisen keskeinen rooli. Heavy metal -musiikki ja Kalevala ovat kohdanneet useassakin yhtyeessä. Taustalla on laajempi 1990-luvun alkupuolella metallimusiikin piirissä esiin tullut kiinnostus eri maiden omia mytologioita ja kansallisia projekteja kohtaan. Toki kiinnostus mytologioihin oli heavy metallin piirissä voimakasta jo 1970-luvulta lähtien, heavyn näyttäytyessä Englannissa keskiluokkaisen progressiivisen rockin työväenluokkaisena versiona. Suomessa vaikutus alkoi kuitenkin toden teolla tuntua vasta 1990-luvulla. Amorphiksen kosketinsoittajan Santeri Kallion sanoin: ”Kullervohan oli myös aika pohdiskeleva kaveri eli sopiihan se kolmekymppiseen hevimieheen kuin nyrkki silmään.”


Kuvalähde: King Foo Entertainment Ltd Oy, kuva Ville Juurikkala
Suomalainen Amorphis yhtye esittää progressiivista metallia.

Kaikkein vakiintunein kalevalais-vaikutteinen viittauskohde heavy metal -yhtyeistä on Amorphis ja sen kappale My Kantele. Se on esitetty kerta toisensa jälkeen esimerkkinä suomalaisen metallimusiikin ja kansallisen mytologian siteistä, sillä sanoitukset on soveltaen otettu Kantelettaren englanninkielisestä käännöksestä, runosta Eriskummallinen kantele. Kappaleessa kantele ei esiinny positiivisena voimana, luovuuden ja kulttuurin symbolina, vaan sen soitosta avautuu murhe – kantele soi surun merkeissä. Tämä viittaa niin slaavilaiseen melankoliaan kuin kuolometallin synkkään kuvastoon. Kappaleen sävelmaailma kurkottaa kuitenkin ennen muuta folk- ja progevaikutteiden suuntaan. Kuitenkin jo tuimemmilla ensimmäisillä levyillään, nimilläänkin suomalaisiin peruskliseisiin viittaavilla The Karelian Isthmusilla ja Tales From the Thousand Lakesilla, yhtye käytti Kalevalan englanninkielistä käännöstä tuottaakseen arkaaisia sävyjä melodiseen death metalliinsa. Tätä kautta se saavuttikin nopeasti valtavan suosion erityisesti Keski-Euroopassa ja myi satoja tuhansia levyjä.

Yhtye ehti välillä myös kyllästyä Kalevalan tuomaan leimaan, eikä heidän vuoden 1999 levynsä Tuonela annissa – itse nimeä lukuun ottamatta – enää Kalevala juurikaan jyrännyt. Hiljalleen yhtye kuitenkin palasi kohti sampoaan. Vuoden 2003 Far From the Sun -levyn kansitaidetta voi pitää kaikkien aikojen parhaana Kalevalakoru -mainoksena, mutta vuonna 2006 ilmestynyt levy Eclipse palasi temaattisestikin tutuille laulumaille ja hyvällä menestyksellä, tällä kertaa tosin Paavo Haavikon näytelmän Kullervo englanninkielisen käännöksen kautta, johon yhtye tutustui Pekka Lehdon myttyyn menneen elokuvaprojektin myötä. Amorphikselta alun perin pyydetty elokuvamusiikki muuntautui luontevasti oman levyn muotoon.

Metalliyhtyeet ovat laulaneet niin rannikoiden varoitustulista, hämäläisten ryöstöretkistä kuin Suomen oloista jääkauden jälkeen. Pimeyden voimista kiinnostuneet blackmetallistitkaan eivät enää lainaa musiikkiinsa pelkkiä saatanallisia säkeitä, vaan biiseissä soivat kalevalainen tarusto ja suomalaisugrilainen paatos. Black ja death metallistit ovat menettäneet sydämensä kansallisromantiikalle. Pohjoinen luontomme inspiroi näitä yhtyeitä, mutta myös 1980-luvun ”vanhan liiton” heavyn nimeen vannovien mielikuvitus on lähtenyt laukkaamaan. Äänekoskelainen Morningstar haki vuoden 2002 levynsä Kalevala Mysticism tyylissä traditionaalisen heavyn ja Kalevalan yhteyttä:

Under the northstar we were born…
Gods of nature will guide our way
Through the evil, insane world…  

I believe that some day
When the world is gone…  
We’ll still be here in the North,
Our spirits will become  
One with the land…

Strong as the sons of Kaleva
We’ll stay alive, choose our side…

Vuonna 1988 perustetun yhtyeen kappale Sons of Kaleva kuvaa pohjoisen heavy-mytologian yhtä keskeistä tematiikkaa, survivalismia. Pohjoisen pojat ovat karaistuneet kylmissä tuulissa siinä määrin, että maailman mullistuksetkaan eivät särje mystisen maaperän ja kalevalaisten uroiden yhteyttä. Levyn kannessa tosin jättimäinen goottilaishenkinen linna saa vastaansa raskaasti haarniskoituja sotureita. Ovatpa levyn julkaisseet jenkit onnistuneet kirjoittamaan yhtyeen Hakkapeliitoilta perityn moton muotoon ”Häkkää päälle!”.

Yhtyeen solisti Ari Honkonen kertoo mitä Kalevala ja suomalainen folklore hänelle merkitsevät:

Mielenkiintoista aihetta! En ole kiinnostunut niinkään nationalistisista elementeistä, vaan kulttuurillisesti. Meillähän on rikas kulttuuri, jota ei tarvitse hävetä. ”Sarvikypärän”, vasaran ja Thorin sijasta meillä on tuohivirsut, sisu, loitsut, laulut ja karhukeihäät! Idän ja lännen välissä oleminen on aina mielenkiintoista. Metallimusiikkiin käy sanoitukset, aiheet ajalta ja kulttuurista, jossa miesten oli oltava rautaa ja laivojen puuta.

Yhtyeen levyillä on jo aiemmin käsitelty pohjolan historiaa: Pyhää Olavia, ristiretkiä Suomeen, shamaaniloitsuja ja palavia veneitä. Heavy metal -musiikkiin ja sankariepiikkaan liittyvät kulttuuriset konventiot ovat samankaltaisia ympäri maailman, mutta ne saavat myös paikallisia piirteitä. Tällainen sitoutuminen paikallisuuteen on tuottanut sitä omaleimaisuutta, josta suomalainen musiikki on saanut kiitosta maailman musiikkimedioissa.

Kalevalaisia sävyjä kulkee läpi koko suomalaisen metallin kentän, aina pienimpiin ja omituisimpiin musiikillisiin alakulttuureihin asti. Esimerkiksi selkeästi viikinkimetallia soittava Ensiferum on kumartanut myös Kalevalaan ja suomalaisuuteensa päin. Joensuulais-turkulaisen Insomniumin kolmannella levyllä Above the Weeping World taas sukelletaan arvoituksellisen Antero Vipusen kautta Tuonelaan, muumioporojen ja noitarumpujen maailmaan. Yhtye Finntroll kampeaa jo nimellään suomalaisuutta ja mytologiaa yhteen. Sen mielikuvituksellisissa kappaleissa papit saavat peikoilta kyytiä. Ajattara, Amorphiksen entisen laulajan Pasi Koskisen suomenkielinen yhtye, on tiukasti kiinni suomalaisen ahdistuksen syrjässä. Myös muualta maailmasta löytyy hevimuusikkoja ja ennen muuta hevifaneja, joille Kalevala, ehkä J. R. R. Tolkienin eepokseen kohdistaman kiinnostuksen ja ennen muuta Amorphiksen taiteellisen ja kaupallisen voittokulun innoittamina, on merkinnyt jotain tuoretta.

Suomalainen nykynuoriso heiluu kansallisen ja kansainvälisen kulttuurin ristivedossa tuottaen tämän kohtaamisen kautta uusia identiteettejä. Toisaalta nykyään kansallinen identiteetti kytkeytyy myös populaarikulttuuriin. Erityisesti sen lokaalit sovellutukset muodostavat tavallaan uuden kansallisen kulttuurin pohjan. Tässä suhteessa ei ole ihme, että myös musiikki on hybridistä, sen kulttuurilliset ja tonaaliset vaikutteet tulevat monesta eri lähteestä. Kalevalaisten kansanmusiikkijuoksutusten rinnalla soivat anglo-amerikkalaisen metallin riffit ja vaikkapa Balkanilta ponnistavat ”kebab-metal” -melodiat. Samalla tavoin kappaleet voivat saada innoitusta niin Kalevalasta, Taru Sormusten Herrasta -teoksesta kuin amerikkalaiselta kauhukirjailija H. P. Lovecraftilta. Heavy metal -genren perinne, intertekstuaalisuus, ironia ja kunnioittava traditiotietoisuus ovat yhtälailla nykymetallin olemusta kuin murrosikäinen maskuliininen uho ja kapinallisuuskin.

Semiootikko Henri Broms totesi 1990-luvun alussa, että kansallisesta elämästämme oli katoamassa mystis-symbolinen ulottuvuus, myytti ja värikkyys. Oltuamme vastikään tietäjien ja laulun kansaa lauloimme enää vain humalassa. Itäisen ihmisen katoaminen kovan läntisen totuuden tieltä on merkinnyt tuntemistavan traagista hajoamista, sosiaalista pahoinvointia, tyhjää paikkaa siellä, missä vielä äskettäin oli symboleja, rytmejä, kuvia. Bromsin mukaan suomalaisen kulttuurin voima tulee sen ominaisuuksista myyttisenä kansana – eli, kuten Snellman sanoi, yötiedon kansana. Yötiedon ja myyttisen hämärän kautta maantieteelliset paikat saavat äkkiä symbolisen merkityksen. Kalevalan oletettu kotipaikka Karjala Suomessa ja Intia eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa ovat usein merkinneet matkaa ihmiskunnan viattomaan ja luovaan unien ja lapsuuden aikaan, matkaa oman kulttuurin alitajuntaan. Näiden symbolisten paikkojen taitoja ovat olleet soitto, laulu ja tanssi.

Kari Kallioniemi teki vuonna 2003 YLE Teemalle sarjaa suomalaisen populaarimusiikin ja kansallisen identiteetin välisistä suhteista ja haastatteli lohjalais-turkulaisen doom metal -yhtyeen Reverend Bizarren laulaja-lauluntekijää S. Albert Hynnistä, joka oli myös folkloristiikan opiskelija Turun yliopistossa. Haastattelussa Hynninen tilitti sukupolvensa tuntoja, jotka toivat välittömästi mieleen Bromsin sanat 1990-luvun alusta. Hän kertoi kiinnostuksestaan tätä ”vanhaa tuntemistapaa” kohtaan sekä suomalaisen kansallisen mytologian Tuonela-voittoisesta kuvastosta, joka on tullut esiin mm. Hugo Simbergin, Kalervo Palsan ja Alpo Jaakolan taiteessa.

Onko tällainen kuoleman kuvasto ja kansallisen mytologisen angstin perintö heijastamassa tämän päivän suomalaisen yltiötehokkaan länsimaisen yhteiskunnan pahoinvointia juuri syystä, mistä Broms puhuu? Suomalaiset ovat kenties lopullisesti kadottamassa jotain tuntemistavastaan, jota kohti nuorisokulttuurit ja niiden musiikki nyt kurkottavat. Heavy-musiikki ja sen uustulkinta kalevalaisuudesta avaa yhteyden tuohon uhattuun tuntemistapaan.

Toisen näkökulman Kalevalan ja sen edustaman perinteen uustulkintaan tarjoaa vuonna 2006 kuuluisuuteen pongahtanut TV 2:n Pikku Kakkosen kanteletta soittava lapsitähti Viola, jonka käsissä kalevalalainen instrumentti muuttuu nuoren sukupolven mutkattomaksi instrumentiksi itsensä säestämiseen ja ilmaisemiseen. Viola Uotila laulaa levyllä kanteleen avustuksella niin perinteisiä lastenlauluja, muutaman suomalaisen kansansävelmän kuin angloamerikkalaisia folk-kappaleita. Kaikille niille on yhteistä se, että Tuonela-kuvasto on niiden auringonpaisteisesta tunnelmasta mahdollisimman kaukana.

sivun alkuun

"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria