"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala taiteessa – Näyttämöllä

Ensimmäiset Kalevala-aiheiset oopperat

Lyhennetty ote Kalevi Ahon artikkelista Kalevala ja suomalainen taidemusiikki.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kuvalähde: Gallen-Kallela Museo
H. Aspelinin karikatyyri Oskar Merikannosta vuodelta 1904.

Ensimmäisen Kalevala-aiheisen oopperan sävelsi vuosina 1890–1891 Turussa jonkin aikaa kapellimestarina toiminut saksalainen Karl Müller-Berghaus (1829–1907). Hänen oopperassaan Die Kalewainen in Pochjola oli neljä näytöstä: Morsiamen kosinta, Sampo, Ahdin eloonherättäminen ja Taistelu onnesta. Sävelasun suomalaisuus supistuu pariin kansanlauluun ja yhteen runosävelmään. Teosta ei ole koskaan esitetty kokonaisuudessaan.

Ensimmäisen suomenkielisen oopperan ja samalla ensimmäisen suomenkielisen Kalevala-oopperan loi puolestaan Oskar Merikanto (1868–1924). Merikannon Pohjan neiti syntyi vuonna 1898 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämän sävellyskilpailun tuloksena, jossa etsittiin nimenomaisesti suomenkielistä oopperaa. Pohjan neiti oli ainoa kilpailuun lähetetty teos, ja se myös palkittiin. Ooppera kantaesitettiin vasta vuonna 1908 Viipurin laulujuhlilla.


Kuvalähde: Suomen Kansallisooppera
Oskar Merikannon Pohjan neiti -oopperan kantaesitys Viipurin laulujuhlilla 1908.kuvasarjax

Pohjan neiti on laulunäytelmä, johon on yritetty mahduttaa lähes kaikki Kalevalan keskeiset tapahtumat. Teoksen merkitys on ennen kaikkea siinä, että se aloitti suomenkielisen oopperamusiikin. Vuosikymmenien tauon jälkeen ooppera esitettiin paljolti paikallisin voimin Vesannolla Savossa vuosina 1999 ja 2001.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvalähde: Suomen Kansallisooppera
Armas Launiksen (1884-1959) Kullervo-ooppera kantaesitettiin Suomalaisessa Oopperassa Kalevalan päivänä 28.2.1917.

Armas Launiksen (1884–1959) 3-näytöksinen Kullervo (1917) on dramaturgisesti keskitetympi ja orkestraalisesti Merikannon esikoisoopperaa ammattitaitoisemmin kirjoitettu teos. Teos perustuu paljolti Aleksis Kiven näytelmään, ja libreton laati Launis itse. Libretto sisältää myös katkelmia Kalevalasta, Kantelettaresta ja Eino Leinon näytelmärunosta Tuonelan joutsen. Kullervon sävelkielelle on ominaista melko neutraali, lähinnä Toivo Kuulan tai Oskar Merikannon mieleen tuova kansallisromanttinen tyyli, josta puuttuu kuitenkin Merikannolle ominainen melodinen vuolaus. Launis on itse kertonut, että alkusoiton paimentorvisoolo ja toisen näytöksen alun huhuilu ovat saaneet vaikutteita hänen kansansävelmien keruumatkoillaan sattuneista tapahtumista ja elämyksistä. Kullervon äidin esikuvana on ollut erään inkeriläisen vanhan kansannaisen vaikuttava persoonallisuus.


Kuvalähde: Gallen-Kallela Museo
H. Aspelinin karikatyyri
Erkki Melartinista vuodelta 1904.

Kahdeksan vuotta ennen Armas Launiksen Kullervo-oopperaa valmistui Erkki Melartinin (1875–1937) Aino (1907–1909), joka on monessa suhteessa edellä luonnehdittuja teoksia persoonallisempi sävellys. Libreton kirjoitti Kalevalan 3. ja 4. runon pohjalta Jalmari Finne. Ooppera sisältää kaksi näytöstä ja epilogin. Oopperassa on teosofis-panteistinen perusajatus, Taneli Kuusiston sanoin teoksessa on ilmaistu ”ihmisen ikuinen kaipaus ja käsitys hänen salatusta yhteydestään luontoon.” Teos on ’kalevalainen mysterio’, mutta juuri mysteerio-luonteensa vuoksi kalevalaisuudesta etääntyvä. Pekka Hakon mukaan

Erkki Melartin ja Jalmari Finne pyrkivät tavoittamaan jotain olennaista ja perimmäistä myyttisestä ajattelusta ja totuuden etsimisestä. Ihminen ja luonto ovat saman kiertokulun osasia, ja niitä ilmentämään Kalevalan sankarihahmojen tuominen näyttämölle vastasi hyvin sitä tapaa, jolla 1800-luvulta lähtien oopperataide eri puolilla Eurooppaa kytkettiin kansallisiin aiheisiin.

Melartinin ja Finnen yritys luoda Kalevalan pohjalta mysteerinäytelmä poikkeaa kaikista aikaisemmista Kalevala-tulkinnoista. Seuraavat Kalevala-mysteerit sävellettiin vasta yli kaksi sukupolvea myöhemmin Ahti Sonnisen luodessa Suomalaisen messiadin (1972) ja Einojuhani Rautavaaran säveltäessä suomalaisen mysteerin Marjatta, matala neiti (1975).


Kuvalähde: Suomen Kansallisooppera
Erkki Melartinin Aino-ooppera Kalevalan päivänä 28.2.1923.

Mysteeriluonteestaan johtuen Aino ei ole kovin dramaattinen sävellys. Oopperassa on toteutettu johdonmukaisesti wagnerilaista johtoaihetekniikkaa, joten se on tässäkin suhteessa uranuurtaja suomalaisessa oopperakirjallisuudessa. Orkesterin käsittely on varsin värikästä. Oopperan instrumentaalisena erikoisuutena on kanteleen käyttäminen ensimmäistä kertaa suomalaisessa taidemusiikissa. Epilogissa kaikkialle hajaantunut kuoro laulaa näkymättömistä täysin vapaassa rytmissä, välittämättä tahdista, ”aivan kuin luonto itse laulaisi” – teoksen syntyaikaan aivan uusi ilmaisukeino, jota vasta 1960-luvulla alettiin modernissa musiikissa edelleen kehittää.

Kaiken kaikkiaan Aino on ensimmäinen kaikki taiteelliset mitat täyttävä suomalainen ooppera. Teoksen voimaa todistaa se, että sitä on säännöllisin väliajoin esitetty aina nykypäiviin asti.

sivun alkuun

"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria