"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria

Kansallinen Kalevala

Lönnrotin historianfilosofia

Lyhennetty ote Pertti Karkaman artikkelista Kalevala ja kansallisuusaate.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kalevalan ensimmäisen laitoksen valmistumisen aikoihin Lönnrot pohdiskeli muissakin kirjoitus- ja käännöstöissään sekä muinaishistorian ongelmia että niitä teoreettisia ja käytännöllisiä kysymyksiä, joita hän kohtasi koostaessaan eepostaan. Historiakäsityksen kannalta laajaa merkitystä oli sillä, että Lönnrot erottelee toisistaan historiallisen ja luonnollisen totuuden, sen mitä 1800-luvun tutkimuksen perusteella pidettiin totena ja toisaalta sen mitä kansa eepoksen uskotun syntyhetken aikoihin luuli ja toivoi. Totuuskäsityksensä Lönnrot lienee saanut välikäsien kautta Herderiltä.

Lönnrotin esittämiin ajatuksiin sisältyy myös käsitys historian kulusta. Hän ajattelee, että tiedon kasvu ja historiallinen kehitys kulkevat rinta rinnan ja että kansan omakuva selkiintyy vähitellen tiedon kasvun myötä. Lönnrot asettaakin kysymyksen, onko historia edistystä vai vieraantumista, etenemistä siitä paratiisillisesta alkutilasta, jonka Vanha testamentti esittää. Hän ei asetu kummankaan käsityksen puolelle, mutta teoksen peruslinja osoittaa hänen olevan Herderin Vom Geist der Ebräischen Poesie -teoksessa esittämän edistysajatuksen kannalla. Herderiin viittaa myös käsitys sen rodullisen alalajin asuma-alueesta, johon suomalaisetkin kuuluivat.

Muinaishistoria on paitsi ihmishengen ja tiedon kehityksen myös uskonnon, uskonnollisen tietoisuuden historiaa. Lönnrot ei suhtaudu uskontoon niinkään uskovaisen kristityn kuin valistuneen oppineen ja uushumanistin tavoin. Käsityksensä hän ammentaa paitsi suomalaisesta oppineesta traditiosta ja kirjallisuudesta myös eurooppalaisista, pääosiltaan valistuksellisista opeista ja filosofioista välillisinä lähteinään herderiläinen historianfilosofia sekä anatomian ja antropologian tutkijan Johann Friedrich Blumenbachin käsitykset ihmislajin kehityksestä. Vaikutukset erottuvat selvimmin ajatuksessa, että kehityksen välttämätön edellytys on ihmisessä itsessään piilevä taipumus harkita toimintansa seuraamuksia ja vetää havainnoista käytännön kannalta päteviä johtopäätöksiä sekä käyttää kieltä tavoitteittensa ja johtopäätöstensä esittämiseen.

Lönnrotin mukaan jumalan käsite laajenee vähitellen kansojen mielikuvissa, ja lopulta ihmiset päättelevät Jumalan olleen kaiken alku ja luoja, taivaallinen seppä, joka pystyy tekemään kaiken ja hallitsemaan kaikkea tekemäänsä. Lopulta esi-isämme alkoivat, kuten Lönnrot kirjoittaa, ”onnettomasti Jumalan toimituksia omaan talouteensa vertaamaan”. Käsitellessään kansanuskoa ja historiaa Lönnrot tulee itse asiassa selittäneeksi myös sen, miksi Väinämöinen sai kansanrunoudessa erilaisia merkityksiä ja tehtäviä ja miten häntä lopulta saatettiin pitää jumalallisena olentona. Vastaavanlaisia selityksiä Lönnrot esittää myös muissa muinaishistoriaa käsittelevissä kirjoituksissaan, joista on vedettävissä se johtopäätös, että Lönnrot uskoi historian tuntemuksen auttavan muuttamaan maailmaa paremmaksi, kauniimmaksi ja sivistyneemmäksi. Siksi kansakuntien katseen kääntäminen menneisyyteen, aina muinaisiin aikoihin saakka, auttaa kansallisen tietoisuuden rakennuksessa.

Muinaishistoriaa käsittelevät kirjoitukset rakentavat kuvaa muinaisesta, myyttisestä ajasta ja liittävät sen osaksi kansallista hengen historiaa. Ne eivät hahmottele kokonaiskuvaa vain sankarien ajasta vaan koko siitä elämismaailmasta, jonka Lönnrot tuolloin uskoi vallinneen. Hän ei esitellyt ainoastaan sankarien toimintaa vaan myös arkielämän tapoja, uskomuksia ja töitä. Vaikka Lönnrot ei missään yhteydessä esittänytkään yhtenäistä historianfilosofiaa, hänen kirjoituksistaan käy ilmi, ettei hän rajoittunut kuvaamaan kansatieteellisesti muinaisten aikojen elämäntapoja vaan katsoi niiden olevan myös osia suuresta kansallisesta kertomuksesta eri kausineen. Kehityksen linjat hän esitteli pääosin niissä kohdin, joissa hän käsitteli kansanuskon ja uskonnon kehitystä.

Historia näyttäytyy suurilta linjoiltaan uskonnon kehityksen historiana, kehityksenä kohti monoteismia. Vähitellen hahmottuvaa historiallista kertomusta värittää optimistinen edistysusko. Kertomukselle on luonteenomaista eeppinen laajuus, mahdollisimman moninaisten ilmiöiden käsittely ja esittäminen. Itse asiassa Lönnrot ennakoi kirjoituksissaan niitä ongelmia, jotka sittemmin Kalevalan ensimmäisen laitoksen arvioinneissa tuotiin esille. Lönnrotin osallistuminen tuolloiseen keskusteluun osoittaa, että hän pyrki tietoisesti rakentamaan kokonaiskuvaa suomalaisten muinaishistoriasta. Kalevala on tämän pohdiskelun tuote, vastaus ajan suuriin kysymyksiin ja sellaisena kansallinen merkkiteos jo ennen syntymistään.

sivun alkuun

"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria