"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria

Kansallinen Kalevala

Kalevalan kansallisuudet

Lyhennetty ote Pertti Karkaman artikkelista Kalevala ja kansallisuusaate.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kuten historiankirjoittajat ja tutkijat kaikkina aikoina, Lönnrotkin oli sidoksissa aikansa ”luonnollisiin totuuksiin”. Ajan haasteet vaativat osansa, ja siksi kerrotusta historiasta tuli vain luonnollisina pidettyjen totuuksien jatkumo. Uskomus, että joskus oli Suomessakin ollut sankariaika, pakotti Lönnrotinkin koostamaan enemmän tai vähemmän sepitetyn kuvan muinaisesta myyttisestä maailmantilasta, hämärän ajasta, jolloin kansakunta eli lapsuutensa aikaa ja jolloin kansakunnan oma tietoinen historia vasta alkoi itää.

Kuvalähde: Kalevalaseura
Robert Wilhelm Ekman (1808-1873): Väinämöinen ja Pohjan neito. 1861.

Näin syntyi kuva kahdesta kansasta, Kalevalasta (Väinölästä) ja Pohjolasta, eduiltaan ja kulttuureiltaan erilaisista kansakunnista, joiden välinen vastakohtaisuus ikään kuin pakosta purkautui ristiriidoiksi ja sodaksi. Kalevalan ja Pohjolan välinen sota Sammosta ylitti nyt niiden Lönnrotin mainitsemien ”tappeloiden” paikalliset rajat, joita suomalaiset ja lappalaiset olivat hänen mukaansa käyneet keskenään suomalaisten valloittaessa maan itselleen. Sota saatiin näin vaikuttamaan kansalliselta taistelulta vapauden puolesta sellaista vihollista vastaan, joka uhkasi oman kansan itseyttä. Ajan haasteiden ja Iliaan esikuvan mukaisesti Lönnrotkin sepitti runojen perusteella ja niitä yhdistellen sellaisen myyttisen maailmantilan, joka perusteli kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen tärkeyttä viholliskuvan perusteella.

Kansalliset haasteet pakottivat Lönnrotin perustelemaan jakoa kahteen keskenään vihamieliseen kansakuntaan mahdollisimman tarkkaan, ja siksi tuon ajan historiantutkimus ja tieto kansan menneisyydestä sai palvella aatteen asiaa. Monin varauksin Lönnrot päättelee runojen osoittavan, että muinoin oli elänyt kaksi kansaa. Tahtomattaankin Lönnrot rakensi maailmantilan ja viholliskuvan, jota myöhemmät sukupolvet saattoivat käyttää monenlaisiin, etenkin nationalistisiin tarkoituksiinsa.

Varhaisissa muinaishistoriaa käsittelevissä teoksissa ja kirjoituksissa Kaleva, suomalaisten esi-isä ja Väinämöisen isä, oli tulkittu myös pahuuden perikuvaksi ja jumalallisen järjestyksen viholliseksi. Nyt kansallinen tilaus pakotti Lönnrotin muuttamaan myös tämän kuvan ja valikoimaan ja tulkitsemaan runoaineiston niin, että Kalevasta tuli todellinen alkusankari. Kaleva on nyt ensimmäinen, joka muutti Suomeen ja on siis kaikkien suomalaisten, kalevalaisten, Suomen heimon kantaisä. Perustelut Lönnrot löytää paikannimistä ja eräistä runoissa käytetyistä ilmaisuista. Kalevan saaman kielteisen merkityksen Lönnrot selittää Pohjolan asukkaiden antamaksi. Lönnrotin mukaan yleensäkin outo ja vieras tulkitaan ”hirviäksi ja pelättäväksi”. Kalevala ja Pohjola näyttäytyvät ensin tasavertaisina, mutta niitä erottaa toisistaan hallitusmuoto. Pohjolassa valta on yhden, demonisen ja kauhistuttavan hallitsijan käsissä, hallitsijan, joka kaiken lisäksi on nainen. Maagisilta voimiltaan Pohjola on ylivoimainen, ja sen voivat kukistaa vain Kalevan pojat, kansansa ja heimonsa sankarit samalla tapaa kuin Iliaassa kreikkalaiset kukistivat Troijan.

Samalla tapaa kuin Lönnrotin oli tulkittava Suomen heimon ja kansan menneisyys uudelleen vastaamaan paremmin eepoksen kokonaisuutta, hänen oli valikoitava myös ne ominaisuudet, joiden hän katsoi sopivan kansallisille sankareille, Väinämöiselle, Ilmariselle ja Lemminkäiselle. Juuri siksi sankarit ovat Kalevan poikia ja edustavat kansansa, suomalaisten parhaita ominaisuuksia kaikkine inhimillisine piirteineen, jopa heikkouksineenkin. Keskenään sankarit ovat erilaisuudestaan huolimatta tasavertaisia. Edustaessaan erilaisia kansallisiksi luonnehdittavia ihanteellisia ominaisuuksia he tarjoavat samalla mahdollisuuden samastumiseen, mikä puolestaan on omiaan vahvistamaan eepoksen kansallista identiteettiä muokkaavaa merkitystä.

sivun alkuun

"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria