"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria

Kansallinen Kalevala

Kansa ja kieli

Otteita Kati Mikkolan artikkelista Maamme kirja Kalevalan tulkitsijana.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Maamme kirjan ilmestymisaikoina kansaa jakaneeseen kahden kielen kamppailuun Topelius ottaa teoksessaan sovittelevan kannan: sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat yhtä lailla osa Suomen kansaa (Finlands folk). Kirjan tekstiä leimaa tältä osin voimakas sosiaalisen homogeenisuuden ja solidaarisuuden tavoittelu. Viittaamalla kahden kansan sijasta yhteen kansaan Topelius ottaa kantaa nimenomaan kielikysymykseen – ei esimerkiksi heimoihin, joita Suomessa kerrotaan olevan useita. Kielikysymys olikin heimorajoja merkittävämpi ongelma kansan yhtenäisyyden kannalta. Kahden kielen ja yhden kansan näkemyksessään Topelius tekee pesäeron sekä fennomaanien yhden kansan ja yhden kielen kansakäsitykseen että svekomaanien kahden kansan ja kahden kielen kansakäsitykseen.

Vaikka kielen katsotaankin Maamme kirjassa heijastavan kansallisuuden ominaislaatua, se ei yksistään muodosta sitä: kansanhengen sisältöä ei voi mahduttaa vain kieleen. Suomen ja ruotsin kieltä kuvataan Maamme kirjassa hyvin eri tavoin. Nimenomaan suomen kielen kuvauksessa korostuu käsitys suomalaisuuden erityislaatuisuudesta koko maailmassa. Ylistävän arvion suomen kielestä esittää Maamme kirjan sivuilla herderiläistä kieliteoriaa edustava tanskalainen kielentutkija Rasmus Rask. Hänen mukaansa suomen kieli on ”luonnon-raittiimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin muodostuvia ja soinnullisimpia kieliä maan päällä”. Topelius kuvaa suomen kieltä kertomalla, kuinka Euroopan muille kansoille tämä kieli on yhtä vaikeaa ymmärtää kuin lintujen liverrys. Suomen kielen katsotaan elävän aidoimmillaan nimenomaan kansanlauluissa. Suomen kansan ja kansanrunouden kiinteä suhde luontoon kuvastuu myös Lönnrotin esittämästä toteamuksesta, jonka mukaan luonto on ollut kansan paras laulunopettaja.

Nimenomaan suomen kielen erityisominaisuuksina Maamme kirjassa esitetään sen monipuolisuus sekä kyky ilmaista tunteita ja kuvata luontoa. Suomen kielen luonnonläheisyys tarkoittaa kuitenkin myös sitä, ettei se ole luonteeltaan sellainen sivistyskieli kuin monet muut Euroopan kielet. Topelius toteaakin suomen kielen olevan vielä kehityksen kehdossa, mutta uskoo kielen viattoman ihanuuden muuttuvan kansan käsissä vielä suuriksi ajatuksiksi. Kielen kehittyminen sidotaan tiiviisti kansan sivistymiseen, sillä ”suomenkieli on niinkuin läpinäkyvä verho, jonka läpi kauttaaltaan kansan henki hohtaa”.

Kansan henki hohtaa kuitenkin myös ruotsin kielen läpi. Tämä tulee esiin Topeliuksen kuvauksessa siitä, miten ruotsin kieli saa erilaisen luonteen ruotsalaisten ja suomalaisten runoilijoiden käsissä. Suomen ruotsinkieliset ovat siinä missä suomenkielisetkin osallisia suomalaisesta kansanluonteesta, jonka luonto, elinolosuhteet ja historia ovat muovanneet tietynlaiseksi. Tässä mielessä sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat osa kalevalaista kansaa, vaikka nimenomaan suomen kieli ilmentääkin tämän kansan mieltä ja olemusta erityisen aidolla ja luonnonmukaisella tavalla. Kansan sivistymisen merkitystä kielen kehitykselle korostetaan Maamme kirjassa niin ruotsin kuin suomen kielenkin yhteydessä. Kiinnostavaa kyllä ruotsin kielen varhaisia vaiheita ei kuitenkaan kuvata sellaisena viattomana ihanuutena kuin suomen kielen tilaa.

sivun alkuun

"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria