"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria

Kansallinen Kalevala

Kalevala ja suomen kieli

Lyhennetty Kati Lampelan tietolaatikosta Kalevala ja suomen kieli.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kalevalan ilmestyminen ja sen aseman vakiintuminen kansalliseepokseksi kytkeytyivät osaksi kansansivistyksellistä tehtävää. Keskeisenä nähtiin suomen kielen kohottaminen sivistyskieleksi ja sen aseman vahvistaminen. Tämän myötä mahdollistuisi niin suomenkielisen kirjallisuuden edistäminen kuin yleinen kouluopetus ja muu kansansivistys.

Suomen kirjakielen kehittymisen ja vakiintumisen kannalta ratkaisevia hetkiä elettiin 1820–1840-luvuilla, jolloin ns. murteiden taistelu oli eloisimmillaan. Aikakauden keskeisimpiä vaikuttajia oli Elias Lönnrot, joka Kalevalan kokoamisen lisäksi teki uutterasti työtä suomenkielisen sanaston kartuttamiseksi ja julkaisi muun muassa Suomalais-Ruotsalaisen Sanakirjan (Finskt-Svenkst Lexicon I–II, 1866–1880).

Sanasto on se kielen osa-alue, johon Kalevala on jättänyt pysyvimmät jälkensä. Eräiden laskelmien mukaan vuoden 1835 Kalevalassa on kaikkiaan 184 sanaa, jotka esiintyvät edelleen Nykysuomen sanakirjassa (esim. ansiotyö, eräs, etevä, heinäkenkä, hietikko, järjestää, keskipäivä, leivonta, lipsahtaa, mahtipontinen, nuoriso, taru, tepsutella, urhea, yritelmä). Lisäksi Kalevalassa on peräti 197 sanaa, joita on käytetty eepoksen lisäksi jo sitä aiemmin ilmestyneissä kansanrunojulkaisuissa tai muussa 1800-luvun alkupuolen kirjallisuudessa, mutta ei Ruotsin vallan ajan julkaisuissa (esim. erehtyväinen, kirjain, kuten, nuiva, seurustella, typeryys, värttinä, yksitellen).

Paitsi sanoihin Kalevala on vaikuttanut myös suomen kielen sananmuodostukseen. Eri toten ns. bahuvriihiyhdysssanat (sinisukka, tuliterä) yleistyivät Kalevalan myötä. Monet sanojen johdostyypit ovat yleistyneet Kalevalan ilmestymisen jälkeen, kuten deminutiivisia sanoja tuottavat johtimet -(i)nen ja -ut/-yt (puolukkainen, reponen; immyt).

Kalevalalla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen nimistöön. Kansallisromantiikan myötä kasvoi kiinnostus vanhoihin omaperäisiin nimiin. Toisaalta tällaiset nimet koettiin pakanallisina, ja tästä syystä vielä 1870-luvulla saattoi osa papeista kieltäytyä kastamasta lasta esimerkiksi nimellä Kauko. Kansanvalistusseuran kalenterissa julkaistiin vuonna 1882 uusien nimien luettelo, jossa olivat mukana mm. Ilmari, Kyllikki ja Väinö. Helsingin yliopiston julkaisemaan viralliseen kalenteriin suomalaisasuiset nimet ilmestyivät 1890-luvulla, ensimmäisenä näistä Lönnrotin muodostama Aino. Lönnrot sepitti nimen kirjoittamalla ainoa-sanan suurella alkukirjaimella lyhyessä muodossa, aino; Aino tyttö.

Vuonna 1908 kalenteriin lisättiin runsaasti suomalaisia nimiä, joista valtaosa oli Kalevala-lähtöisiä. Välittömästi tai välillisesti eepoksesta johdettuja etunimiä ovat esim. Aallotar, Aino, Ainikki, Annikki, Ilma, Ilmatar, Ilmi, Ilotar, Kyllikki, Marjatta, Mielikki, Tellervo, Terhi, Terhikki, Tuire, Tuulikki, Vellamo, Ahti, Antero, Ilmari, Ilpo, Jouko, Kalervo, Kaleva, Kauko, Kauppi, Kimmo, Kullervo, Nyyrikki, Osmo, Pellervo, Sampo, Sampsa, Seppo, Tapio, Tiera, Ukko, Untamo, Unto, Väinämö, Väinö.

Kalevalassa esiintyviä nimiä on käytetty sekä etu- että sukuniminä jo ennen eepoksen ilmestymistä. Sukuniminä esiintyivät jo ennen Kalevalaa mm. Ilmarinen, Joukahainen, Kalevainen, Kaukamieli ja Väinöläinen. 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta yleistynyt sukunimien suomentaminen toi nimistöömme runsaasti myös Kalevalasta lähtöisin olevia sukunimiä.

Kansanrunoudessa esiintyviä nimiä tunnetaan keskiajalta lähtien paikanniminä Suomen lisäksi Baltiasta ja Luoteis-Venäjältä. Läntisessä Suomessa kalevalainen paikannimistö on lähes yhtä vanhaa ja runsaslukuista kuin eepoksen runonkeruualueella Karjalassa. Länsi-Suomessa tunnetaan esimerkiksi muutamia Ilmarisen mukaan nimettyjä kyliä, ja mm. Viljakkalassa on Väinäjärvi, Paimiossa Kaleva, Laitilassa ja Ylistarossa Untamala.

Myöhemmin, erityisesti 1920–1930-luvuilla, kalevalaisia nimiä ryhdyttiin antamaan myös kaupunkien kaduille, kaupunginosille, yrityksille, ja vaikkapa laivoille ja vetureille. Tuote- ja toiminimissä kalevalaisuus elää edelleen.


Kuvalähde: Kuvalähde: Arkkivoltti, Kari Lehtonen
 
sivun alkuun

"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria