"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria

Kansallinen Kalevala

Karelianismi

Lyhennetty Ulla Pielan tietolaatikosta Karelianismi.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kuvalähde: Kalevalaseura, >kuva Johnny Korkman
Väinö Blomstedt (1871-1947): Sammon taonta, 1897.

Kalevalaan, karjalaisuuteen ja suomalaisten menneisyyteen kohdistunutta idealisoivaa kulttuurista, taiteellista, tieteellistä ja poliittista kiinnostusta kutsutaan karelianismiksi. Laajassa mielessä karelianismi voidaan ymmärtää aatehistorian suuntauksena, joka johti taiteiden karelianismiin. Siinä Karjala nousi Suomen sivistyneistön näköpiiriin. Suomalaisessa taiteessa karelianismi edustaa kansallisromanttisen suunnan voimakkainta ilmentymää, politiikassa se liittyy aatteeseen suursuomalaisuudesta, ja erityisen painoarvon se sai sortovuosina.  

Karelianismin juuret ulottuvat 1800-luvun puoliväliin, mutta sen huippukautta olivat 1890-luku ja 1900-luvun alkuvuodet. Tuolloin syntyivät monet suomalaisen taiteen, kirjallisuuden ja musiikin maineikkaimmista teoksista. Karelianismin vaikutteet näkyvät vieläkin silloin tällöin suomalaisessa arkkitehtuurissa, kuvataiteessa, muotoilussa ja musiikissa.

Karelianistit näkivät Karjalan turmeltumattoman kansan laulumaana, alkuperäisen suomalaisen kulttuurin kehtona ja muinaisuuden idyllisenä museona. Hannes Sihvo on tarkastellut väitöskirjassaan Karjalan kuva (1973) karelianismin aatehistoriallista taustaa ja vaiheita autonomian aikana. Hänen mukaansa karelianistien, taiteilijoiden, säveltäjien, kirjailijoiden ja tutkimusmatkailijoiden Karjala-retoriikkaa hallitsee asennehistoriallinen kaksijakoisuus: toisaalta idealisoiva ja toisaalta valistusnäkökohdille rakentuva tulkintatapa. Nämä vastakkaiset näkemykset läpäisevät kaikki karelianismin suuntaukset ja vaiheet.

Raja-Karjalasta ja Venäjän puoleisesta Vienan Karjalasta 1890-luvulla alkuperäistä kulttuuria, kalevalaisuutta, etsineet tutkijat ja taiteilijat seurasivat varhaisten runonkerääjien jalanjälkiä. Kalevalaisen kulttuurimaiseman ja elämäntavan etnografisen tallentamisen lisäksi heidän tavoitteenaan oli osoittaa kalevalainen kulttuuri eräänlaiseksi homeerisen antiikin pohjoiseksi vastineeksi. Taiteilijoiden Karjala-innostuksen taustalla oli myös 1800-luvun lopun eurooppalainen uusromantiikka. Pohjoismainen sankaritarusto ja mytologinen kuvataide, jota muun muassa Gööttiläinen liitto oli edistänyt Ruotsissa 1800-luvun alusta alkaen, sai vastineen suomalaisen muinaisrunouden esityksinä useiden taiteilijoiden Kalevala-aiheisissa maalauksissa.

Kuvalähde: SKS kansanrunousarkisto
I. K. Inhan klassinen kuva Kolilta 1890-luvulta.

Keskeisiä taiteilija-karelianisteja olivat kuvataiteilijat Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Louis Sparre, Pekka Halonen ja Albert Edelfelt sekä kirjailijat Eino Leino ja Juhani Aho. Musiikissa karelianismi henkilöityy painokkaimmin Jean Sibeliukseen. Myös valokuvaaja I. K. Inhan kuvat Karjalan maisemista ja ihmisistä ovat olennainen osa karelianismia. Arkkitehdit Yrjö Blomstedt ja Viktor Sucksdorff tekivät matkan Karjalaan vuonna 1894. Heidän matkansa tuloksista kertovasta teoksesta Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja tuli kansallisen taideteollisuustyylin tiennäyttäjä.

1900-luvun alkuvuosikymmenillä yksi karelianismin nousuista oli Kalevalaseuran perustaminen vuonna 1911 (virallisesti vasta vuonna 1919). Seuran taustavoimia olivat juuri nuo 1890-luvun nimekkäät Karjalasta innoituksensa saaneet taiteilijat ja tutkijat kuten Gallen-Kallela, Leino, Sibelius, E. N. Setälä, Matti Äyräpää ja Väinö Salminen.

Tutkimusmatkat Karjalaan jatkuivat karelianismin hengessä 1920-luvulle asti, kunnes Suomen ja Venäjän välinen raja suljettiin. Suomalaisten miehittäessä osaa Vienaa toisen maailmansodan aikana runokyliä alettiin jälleen tutkia. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uusien rajanylityspaikkojen avauduttua 1990-luvun alussa matkailu Karjalan kyliin on ollut erittäin suosittua. 1980-luvun lopulla Juminkeko-säätiö aloitti Karjalan tasavallassa myös runokylien elvytyshankkeen.

Käsitteenä karelianismi on nuorempi kuin aate. Sen lanseerasi kulttuurihistorioitsija ja esteetikko Yrjö Hirn esitelmässään vuonna 1938 ja myöhemmin kirjassaan Matkamiehiä ja tietäjiä vuonna 1939.

sivun alkuun

"Ikävä omia maita, oman maani mansikoita" Kalevalan kulttuurihistoria