"Mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät." Kalevalan kulttuurihistoria

Poliittinen Kalevala

Poliittista taidetta Kalevalasta

Otteet Riikka Stewenin, Johanna Valeniuksen, Hilkka Eklundin, Risto Turusen sekä Kari Immosen, Kari Kallioniemen, Kimi Kärjen, Kimmo Laineen ja Hannu Salmen artikkeleista ja tietolaatikoista teoksessa Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

…Kielitaistelun tiimellyksessä

Kuvataiteilija R. W. Ekmanin (1808–1873) suurten Kalevala-aiheisten suunnitelmien kariutuminen voidaan nähdä esimerkkinä siitä, minkälaisen vallankäytön välineeksi Kalevala ja sen tulkinnat alkoivat muotoutua kielipoliittisten näkökohtien kiristyessä. Ekman itse ei ollut erityisen fennomaaninen tai svekomaaninen, mutta ruotsalaismielisille hän ilmeisesti oli liian ”suomalainen”, suomenkielisille ei ”riittävän suomalainen”, ja lisäksi hänen tapansa kuvata Kalevalaa muistutti liiaksi pariisilaista salonkimaalausta. Taiteilijan suunnittelemasta Kalevala-maalaussarjasta valmistui vain muutama, niistäkin osa nykyään kadonnut tai tuhoutunut. Viimeiseksi Ekman suunnitteli julkaisevansa piirustukset litografia-albumeina, mutta yli kymmenen albumin sarjasta vain kaksi toteutui. Rahoittajia ei löytynyt edes Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran piiristä, eikä tilaajia ollut riittävästi.
 

Poliittisten pilalehtien kultakausi Suomessa asettuu 1900-luvun alkuvuosiin, yhteiskunnallisten myllerrysten aikaan. Pilalehdissä käytiin ajankohtaisen puoluepoliittisen debatin lisäksi suomalaisuuteen ja suomalaiseen kulttuuriin liittyvää taistelua. Koska Kalevala oli suomenkielisen kulttuurin yksi korkeimmista saavutuksista, kansalliseeposta käytettiin esimerkiksi ruotsinkielisten ja -mielisten Fyren-lehdessä ennen kaikkea negatiivisten merkitysten ilmaisemisessa. Lehden sivuilla suomenkielinen suomalaisuus ja fennomania nähtiin alempiarvoisina ja nykypäivän termein ilmaistuna junttimaisuutena. Pilapiirtäjät kuten Alexander Federley, Ola Fogelberg, Eric Wasström ja Oscar Furuhjelm olivat taiteilijoita, jotka tunsivat suomalaisen taiteen erittäin hyvin ja pystyivät hyödyntämään pilapiirroksissaan maalaustaidetta ja viittaamaan siihen. Fyrenissä mukailtiin Akseli Gallén-Kallelan Kalevala-aiheisista tauluista ainakin Purren valitusta (1906).

Vapauden puolesta…


Kuvalähde: Kurikka, 1909
Äskeinen vaalitaistelumme, pilakuva Kurikka-lehdessä 1909.

Gallen-Kallela-travestia löytyy myös sosialistisen Kurikan etusivulta 15.5.1909, Antti Wannisen piirtämästä pilakuvasta Äskeinen vaalitaistelumme eli Sammon puolustus nykyajassa. Sampo, jota Väinämöisen paikalla oleva Vapauden symboli fryygialaisessa hatussaan puolustaa, on äänioikeus ja laajemmin ymmärrettynä kansallinen vapaus. Pilakuvassa Louhen tilalla on Venäjän pääministeri Pjotr Stolypin (1906-1911), joka ajoi venäläistämispolitiikkaa. Stolypinin siipien suojassa piileskelevät vanhasuomalaiset poliitikot kuten J. R. Danielson-Kalmari ja Ernst Nevanlinna. Vanhasuomalaiset olivat jo ns. ensimmäisen sortokauden aikana ajaneet myöntyväisyyspolitiikkaa suhteessa Venäjän vaatimuksiin. Kuvan etualalla on Vapauden rinnalla taistelemassa suomalainen kansa.

Neuvosto-Karjalassa…

Otto Ville Kuusisen Kalevala-harrastus alkoi jo lyseolaisaikoina Jyväskylässä. Jälkeenjääneistä papereista päätellen Kuusinen keskittyi myös Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johtajana 1940-luvun loppuvuosina ideologisiin ja kulttuurihistoriallisiin taustoihin, urheilumuotoihin, tuotantotapoihin, uskontoihin, henkilösuhteisiin ja taistelumenetelmiin enemmän Kalevalan kuin sosialistisen neuvostotasavaltansa kommunistipuolueen korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan tehtävien innoittamana.

Kuusinen paneutui Kalevalaan perusteellisesti ja tutki laajalti muitakin eepoksia sekä filosofian historiaa, kirjallisuutta ja sosialismin teoriaa. Tutkimustyön sivutuotteena syntyi luonnoksia, variaatioita ja katkelmia Kalevala-näytelmäksi. Näytelmän Kalevala ja Pohjola edustavat kahta vastakkaista yhteiskuntajärjestystä. Kuusinen on poistanut sosialistista yhteiskuntaa edustavasta Kalevalasta kristinuskoon ja pakanallisiin myytteihin viittaavat ainekset. Väinämöinen esitellään tietomiehenä. Noidat ja velhot ovat kalevalaisen kansan vihollisia ja heitä on vain Pohjolassa.

Kuvalähde: Aarno Karimo: ”Käräjäkivillä”. Kouluaitta – Suomen historiallinen kuvasto 4. 1935
Untamolan hävitys Aarne Karimon Kuva-Kalevalasta 1953. Maalaus on Kalevalan kuvitushistoriassa harvinaisen väkivaltainen ja heijastanee sotienjälkeistä tappiomielialaa Suomessa.

Pohjola on kapitalistinen orjayhteiskunta ja sen johtajattareen Louheen Kuusinen on kerännyt kaiken ajateltavissa olevan pahuuden, ahneuden, mielistelyn, vilpillisyyden ja julmuuden. Pohjolan isännän mielestä kalevalaiset ovat viheliäisiä maamyyriä, työhulluja, jotka käyvät itse kaskeamassakin. ”Orjan luonto, orjan tavat!”

Sammon olemuksesta riittää puhetta ja sen omistamisesta käydään kauppaa. Louhen ihmetellessä, miksi sammon pitäisi jauhaa omalla voimallaan, vastaa Ilmarinen, että se valmistaisi ”tuotteita kaikenlaisia” ja vapauttaisi kansan raskaasta työstä. Louhi katsoo jo olevansa vapaa työstä, koska orjat tekevät työt.

Taisteluun käydään sanan mahdin, syntyjen syvien, tiedon, taidon ja yhteistyön asein, pahansuopia ja ahneita noitia vastaan. Kalevalaiset taistelevat ”vapaustaistelua” yhteisonnen ja kansan vapauden puolesta. Heidän aseinaan ovat Pelottomuus, Rohkeus ja Taistelutaito, joiden ylistystä lauletaan. Näytelmässä uumoillaan Uuden Sammon ja Uuden Kanteleen syntyä, joille Kuusisen mukaan antaa pohjan sosialistinen industrialisointi.

Kuusinen oli suunnitellut näytelmäänsä myös lavastusohjeita. Samoin hän oli tutkinut laajasti – ehkä runo- ja laulukohtauksia ajatellen – musiikin valoilluusioteorioita. Niiden tarkoituksena ei ollut kuvittaa esitystä vaan vahvistaa esityksen teemoja. Näytelmää ei ole tiettävästi koskaan esitetty.

… ja YYA-Suomessa

Neuvostoliiton filmitoimisto esitti vuonna 1956 Kalevala-aiheista yhteistyöelokuvaa YYA-sopimuksen hengessä ja ulkopoliittisten suhteiden neljäntenä ulottuvuutena. Alkuun suomalaiset tiettävästi kieltäytyivät kohteliaasti, mutta kun Suomen valtion virallinen kulttuuripolitiikka oli sodan jälkeen suuntautunut voimakkaasti Neuvostoliittoon ja siten niveltynyt YYA-sopimuksen mukaisiin ulkopoliittisiin doktriineihin, meni protokolla filmiyhtiön intressien edelle. Vuonna 1959 valmistunut Sampo-elokuva vei yhteistoiminnan uudelle tasolle: se oli suora tuotantotoimintaan keskittyneiden instanssien välinen hanke, ja Suomen puolelta yhteistyökumppanina oli kaupalliseen toimintaan tähtäävä filmiyhtiö.

Yhteistuotannon käynnistämisellä oli vahvaa ulkopoliittista symboliarvoa: paitsi että kyseessä oli ensimmäinen suurisuuntainen suomalais-neuvostoliittolainen elokuvayhteistyö, Karjalaan assosioituva aihe oli yhä poliittisesti arkaluontoinen.

Katso   .

sivun alkuun

"Mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät." Kalevalan kulttuurihistoria