"Mieli on jäämähän parempi, kuin on kesken katkemahan." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala ja kansanrunous

Mistä Kalevala on tehty?

Myyttiepiikka Kalevalan pohjana

Toimitettu Anna-Leena Siikalan artikkelista Kalevala myyttisenä historiana.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

1 2 3

Mikä näissä kohtaamisissa oli merkityksellisintä? Mistä lauluissa oikeastaan oli kyse? Miten Lönnrot kykeni kokoamaan lukutaidottomien korpikylien lauluista teoksen, jonka kansainvälisestä merkityksestä todistavat sen kymmenet käännökset? Mikä Arhippa Perttusen, Ontrei Malisen ja muiden karjalaisten runonlaulajien muistamissa säkeissä innoitti 1800-luvun nuoria ylioppilaita niin suuresti, että he läksivät vaivalloisille keruumatkoille? Miksi Kalevalasta tuli itsenäistyneen Suomen kansallissymboli?

Näihin kysymyksiin on etsitty vastausta tarkastelemalla Elias Lönnrotin persoonaa ja hänen työtään romantiikan eeposteorian ja 1800-luvun kansallisten aatteiden valossa. Kalevalan merkitys ei kuitenkaan avaudu Lönnrotin henkilön, motiivien tai niiden aatehistoriallisen taustan pohdinnasta. Kalevalaisen epiikan luonnetta ei myöskään voi ymmärtää, mikäli tarkastelemme sitä vain yksilöön ja kyläyhteisöön rajoittuvana runoutena.

Kalevalaisen epiikan erityinen arvo runonlaulajille ja sen 1800-luvun sivistyneistössä herättämä haaveellinen ihastus selittyvät, kun oivallamme seikan jonka jo roomalainen historioitsija Tacitus huomioi Germania-teoksessaan vuonna 98 j.Kr: eeppinen runous kantaa aivan erityistä historiallisen muistitiedon lajia, maailman synnystä, jumalista, jumalsankareista ja heidän jälkeläisistään kertovaa traditiota. Voimme tutkia kalevalaista epiikkaa yksilöiden runoutena,  Siirry sivulle luovuuden, ilmaisutaidon ja maailman hahmotuksen välineenä. Epiikan ominaispiirteet määrää kuitenkin genre, myyttishistoriallinen kerronta, jonka sisäiseen dynamiikkaan kuuluu sitkeä, sukupolvet ylittävä jatkuvuus.

Niin kuin sepittäjänsä ja näiden edustamat kulttuurit ovat myös eepokset monin tavoin erilaisia. Euroopan suuri eeppinen runous, Kreikan Ilias ja Odysseia, muinaisskandinaavien Edda, Saksan Niebelungeinlaulu, anglosaksinen Beowulf ja suomalais-karjalainen Kalevala eroavat sekä toisistaan että Aasian ja Afrikan eepoksista paitsi sisältönsä myös muistiin tallentamisen tavan ja ajankohdan puolesta.

Eeppisen runouden tutkijoita onkin askarruttanut kysymys, miten eepokset syntyvät. Viime vuosisadan romantikkojen näkemys muinaisesta kansan mytologian sisältävästä alkueepoksesta, joka sirpaleina elää kansanrunoudessa ja joka voitaisiin yhdistellä jälleen suureksi kokonaisuudeksi, innosti Elias Lönnrotia keruutyöhön. Tieteellisen kansanrunoudentutkimuksen synnyttänyt kehitysteoreettinen ajattelu taas korosti kansanrunojen taipumusta koostua yhä laajemmiksi runoelmiksi. Matti Kuusi on todennut Kalevalan pohjana olevia eeppisiä runoketjuja koskevassa artikkelissaan nämä kaksi yhä uudestaan esiin nostettua selitysmallia yksipuolisiksi. Huomauttaessaan, että elinvoimaisen kansanepiikan tuntomerkkinä on runoketjujen koostumisen ja hajoamisen tasapaino, hän painottaa suullisen perinteen elämän prosessinomaista luonnetta.

Kaikkein laajimmat eeppiset runoelmat ovat säilyneet joko usean eri jaksojen esitykseen erikoistuneen perinteenkannattajan varassa tai kirjallisina muistiinpanoina. Useat eeppiset runoelmat pohjautuvat suulliseen perinteeseen. Varsinaista suurta eeposta on saattanut edeltää joukko aiempia kirjallisia muistiinpanoja, joiden luojat ovat hyödyntäneet kukin sekä kirjallisesti että suullisesti välittyvää tietoa. Kirjoitustaito tarjosi entistä paremman välineen tradition tallentamiselle, muokkaamiselle ja kehittämiselle. Kun samoja myyttishistoriallisia kertomuksia on välitetty sekä suullisesti että kirjallisesti, runon tai proosan, jopa näytelmien muodossa, on selvää, että juuri sisältö, perimmäinen tieto, on kantanut niitä vuosituhansien yli.

1 2 3

sivun alkuun

"Mieli on jäämähän parempi, kuin on kesken katkemahan." Kalevalan kulttuurihistoria