"Mieli on jäämähän parempi, kuin on kesken katkemahan." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala ja kansanrunous

Runoja keräämässä

Piirilääkärinä Kajaanissa

Lyhennetty Pekka Laaksosen artikkelista Elias Lönnrot runojen jäljillä.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

1 2 3 4 5

Pian kolmannen keruumatkan jälkeen Lönnrot saa apulaislääkärin paikan Oulussa ja tammikuun puolivälissä 1833 hänet nimitetään virkaatekeväksi Kajaanin piirilääkäriksi. Hankalampaan aikaan ei nuori tohtori olisi voinut uuteen toimeen ryhtyä. Edellinen kesä oli ollut kolea ja sateinen, sato huono. Punatauti ja lavantauti nujertavat ihmisiä. ”Ajattelepas vain, että Sotkamossa uuden vuoden aikaan jo joka kuudes tai seitsemäs henkilö koko pitäjän väestöstä oli kuollut”, Lönnrot kirjoittaa opiskelutoverilleen J. F. Elfvingille. Lääkäri sairastuu itsekin helmikuun lopulla lavantautiin ja etelämpänä Suomessa leviää jo huhu, että Lönnrot on kuollut siihen. Augusta Lundahl, ystävä Laukon ajoilta, ehättää kirjoittamaan muistorunonkin.

Kuukauden podettuaan Lönnrot ryhtyy kuitenkin taas hoitamaan tehtäviään ja kesän myötä tautitilanne Kajaanin seudulla paranee. Lönnrot voi taas paneutua myös kansanrunouden pariin. Syksyllä hän lähtee tarkastusmatkalle piiriinsä aluksi Suomussalmen kirkolle ja sieltä pappien matkassa Vuokin kylään kinkereille. Lönnrot merkitsee muistiin sananparsia kinkeriväeltä ja pohtii niiden yleistä merkitystä: sananparret osoittavat tarkasti, miten niitä käyttävät kansat arvioivat omaa tilaansa. Muuan mies astelee myös hänen luokseen ja ihmettelee lääkärin kirjoitusintoa. Lönnrot kertoo merkitsevänsä muistiin heidän omia sananparsiaan. ”Noista viisas virren laulo, tuhman tyhjistä puheista, mielettömän lausunnoista”, sanoo mies.


Kuvalähde: SKS, Mika Huovinen
Elias Lönnrotin 4. matka 9.–28.9.1833.

Lönnrot jatkaa matkaansa yksin yli rajan Kivijärven kylään, Ponkalahteen, Vuonniseen, Vuokkiniemeen, Akonlahteen ja Kuhmon kautta takaisin Kajaaniin. Vuonnisessa hän viipyy pisimpään, viisi vuorokautta. Tätä neljättä keruuretkeä on pidetty Kalevalan synnyn kannalta merkityksellisimpänä.

Vuonnisessa Lönnrot tapaa Ontrei Malisen, joka laulaa hänelle kahdeksan pitkää runoa: Sampojakson, Kilpalaulannan, Vellamon neidon onginnan, Vipusessa käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kanteleen syntyineen, Lemminkäisen virren ja Väinämöisen tuomion, yhteensä 806 säettä. Ontrei Malisen talo sijaitsee komealla paikalla Vuonnisen pitkän perän rannalla korkealla töyräällä. Salmen toisella puolen vastapäätä asuu Vaassila Kieleväinen. Vaassila Kieleväisen kanssa käyty keskustelu herättää Lönnrotin mielessä kuvitelman, että eri runoja yhdistämällä olisi laadittavissa suurempiakin yhtenäisiä kokonaisuuksia.
Lue lisää ja .

Palattuaan neljänneltä retkeltään Lönnrot ryhtyy heti laatimaan uusien runojen ja uuden idean pohjalta pienoisrunoelmaa Väinämöisestä. Samaan aikaan hän suomentaa myös Homeroksen tekstejä. Käsikirjoitus työnimellä Runokokous Väinämöisestä on keväällä 1834 valmiina julkaistavaksi, mutta viides keruuretki muuttaa suunnitelmia.

Lönnrot oli ilmoittanut jo aiemmin, että ennen runokokouksen julkaisemista hän haluaa vielä tavata muutamia tunnettuja runonlaulajia, joista oli kuullut puhuttavan. Huhtikuun puolivälissä 1834 Lönnrot vaeltaa jälleen Vienan puolelle aluksi pieneen Lonkan kylään, jossa hän tapaa Martiska Karjalaisen, hieman erikoislaatuisen miehen. Tämä laulaa hänelle parin päivän aikana lähes kolmekymmentä pitkää laulua, 1800 säettä. Se on paljon, mutta Lönnrot ei ole aivan tyytyväinen Karjalaisen runoihin. Ne ovat hieman sekavia. Tähän oli yhtenä syynä ”rommipulloni, jonka sisällystä hän ahkerasti maisteli, kuten sanoi, vahvistaakseen muistiaan”. Martiskainen oli itsekin runontekijä ja joutunut istumaan porovarkauksistaan vankilassa Kajaanissa ja Oulussa.

Martiskainen saattelee Lönnrotin Vuonniseen, josta hän vihdoin päätyy tuttuun Tsenan kylään ja tapaa Jyrki Kettusen. Kettunen oli ehtinyt aikanaan kauppamatkoillaan laulaa jo Zacharias Topelius vanhemmalle runojaan Uudessakaarlepyyssä, eikä suostu niitä enää uudelleen laulamaan.

Näin Lönnrot saapuu yksitoista päivää kestäneen retkensä lopuksi Latvajärveen ja tapaa vihdoin Arhippa Perttusen. Kolmatta päivää Lönnrot laulattaa noin 80-vuotiaaksi arvioimaansa miestä, joka todellisuudessa oli tuolloin vasta 72. Tulokset ovat ainutlaatuiset: useita runoja, joita Lönnrot ei ollut aiemmin kuullut, monet puutteellisesti tunnetut ehjinä kokonaisuuksina. Lönnrot oli vakuuttunut, että hänellä oli edessään viimeinen todellinen runonlaulaja.  Lue lisää .

Lönnrotin Perttusen luona käyntiin liittyi dramatiikkaakin. Ensimmäisenä yönä talon sairaana ollut pikkulapsi kuolee ja Lönnrot herää äidin ”kimakkaan, syvästi liikuttavaan ja korvia vihlovaan itkulauluun”. Hän kuulee ensimmäisen kerran itkuvirttä ja on ymmällä sen sisällöstä. Vasta myöhemmillä retkillään hän alkaa merkitä muistiin myös itkuvirsien sanoja.

Lönnrot palaa viidenneltä retkeltään tyytyväisenä. Nyt hänellä on ainekset koossa varsinaista eeposta varten. Hän saa kahden kuukauden virkavapauden muokatakseen käsikirjoitusta ja matkustaa Helsinkiin. Lönnrot uskoo saavansa sen valmiiksi juhannukseksi, mutta näin nopeasti työ ei joudu. Valmisteilla oleva käsikirjoitus kulkee hänen matkassaan syksyisillä rokotusmatkoilla. Nimeksi kehkeytyy Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista. Samantapainen alaotsikko oli hänen Kantele-julkaisullaan. Käsikirjoitus valmistuu 28. 2. 1835. Ensimmäinen osa ilmestyy joulun alla 1835, jälkimmäinen osa seuraavan maaliskuun alussa. Painos on 500 kappaletta, josta riitti myytävää kahdeksitoista vuodeksi.

1 2 3 4 5

sivun alkuun

"Mieli on jäämähän parempi, kuin on kesken katkemahan." Kalevalan kulttuurihistoria