Kalevalaseura on perustettu vuonna 1911, seuran säännöt silloinen patentti- ja rekisterivirasto hyväksyi vuonna 1919. Jo kesällä 1911 Akseli Gallen-Kallela, Alpo Sailo, Väinö Salminen, E. N. Setälä ja Matti Äyräpää totesivat keskusteluissaan, että ”eikö jo olisi aika liittää sekä tieteen että taiteen alalla työskenteleviä yhteisesti suomalaista kansanrunoutta ja siitä saatavia aiheita harrastamaan”. Alpo Sailon Pirtti-nimisessä ateljeessa Erottajalla Helsingissä käydyissä keskusteluissa seuran toiminnan päämääräksi muotoutui suurpiirteisesti taiteiden ja tieteiden yhteistyön kehittäminen kansalliselta pohjalta.

Seuraavina vuosina laajeneva aktiivisten jäsenten joukko kokoontui usein keskustelemaan seuran tarkoitusperistä. Sen tehtävänä olisi edistää suomalaisen kansanrunouden keräämistä, julkaisemista, tutkimista ja taiteellisiin tarkoituksiin käyttämistä sekä rakennuttaa Kalevalatalo. Rakennukseen koottaisiin kaikki tieteen ja taiteen saavutukset tällä alalla. Idea Kalevalatalosta ei kuitenkaan toteutunut, mutta se jäi elämään lähinnä Alpo Sailon unelmana.

Kalevalaseuran perustajien aatteellisena lähtökohtana oli karelianismi, mielenkiinto Kalevalaan sekä siihen seutuun ja kulttuuriin, josta suurin osa Kalevalan runoista on kerätty. Kalevalatalo-idean hautauduttua seuran konkreettiseksi tehtäväksi muotoutuivat vuosikirjan julkaiseminen vuodesta 1921, tunnustuspalkintojen jakaminen kansanperinteen taitajille ja tutkijoille 1960-luvulta lähtien, yhteydenpito Kalevalan kääntäjiin sekä Kalevalaa koskevan informaation jakaminen.

Kalevalaseura on toiminut perustamisestaan lähtien säätiönä. Nykyään toiminta on keskittynyt Kalevalaan ja kansalliseen kulttuuriin liittyvän tiedon välittämiseen, tutkimiseen ja julkaisemiseen sekä Kalevala-aiheisen taiteen edistämiseen. Kansainvälistä yhteistyötä seura tekee Kalevalan kääntäjien, kuvittajien ja tutkijoiden kanssa.