
|
|
|
Eepospalkinto Kalevalaseura myönsi Kalevalan päivänä 28.2.2009 ensimmäisen Eepospalkinnon Bui Viet Hoalle hänen ansioistaan vietnamilaisen kansanrunoeepoksen kokoajana ja Kalevalan vietnamintajana. Palkintosumma oli 5 000 euroa.
Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinto Akseli Gallen-Kallela oli Kalevalaseuran perustajajäseniä. Hänen elämäntyötään kunnioittava palkinto jaetaan joka kolmas vuosi taiteilijalle, joka on laajentanut, uudistanut tai kyseenalaistanut visuaalisten taiteitten ilmaisukieltä. Kalevalaseura myönsi Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinnon kuvanveistäjä Taru Mäntyselle Kalevalan päivänä 28.2.2009. Palkintosumma oli 10.000 euroa.
|
| |
Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot Kalevalaseura on jakanut kekrinpäivän tunnustuspalkintoja vuodesta 1965 alkaen lokakuun lopulla järjestettävässä Kekrijuhlassa. Kaikki tunnustuspalkinnot vuodesta 1965 alkaen Vuoden 2009 tunnustuspalkinnot Kalevalaseuran hallitus on myöntänyt vuoden 2009 kekrinpäivän tunnustuspalkinnot seitsemälle Kalevalan ja suomalaisen kulttuuriperinnön parissa ansiokkaasti toimineelle henkilölle. Tänä vuonna palkintosumma oli yhteensä 9 000 euroa. Palkinnon arvokkaasta työstä tieteen, taiteen ja kulttuurin alalla saivat fil. tri Mervi Naakka-Korhonen ja fil. tri, dosentti Teppo Korhonen Helsingistä sekä kirjailija Timo Parvela Espoosta. Nuoren taiteilijan palkinto myönnettiin muusikko Pekko Käpille Tampereelta. Perinteentaitajien tunnustuspalkinnon saivat nykykansantaiteilija Alpo Koivumäki Kauhajoelta, perinteentallentaja Hillevi Kontsas Isostakyröstä sekä itämerensuomalaisten kansojen perinteisiin perehtynyt kirjastonhoitaja Marjukka Patrakka Helsingistä.
|

sivun alkuun 
Kalevalaseura Mariankatu 7 C, 00170 Helsinki Puh. 040 538 5144, 040 538 5216, fax 09 631 721 kalevalaseura(at)kalevalaseura.fi www.kalevalaseura.fi |
|