"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala taiteessa – Kuvissa

Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-taide

Lyhennetty Mari Hatakan tietolaatikosta Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-taide.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

Kuvalähde: Kuvataiteen keskusarkisto
Akseli Gallen-Kallela (1865-1931): Lemminkäisen äiti, 1897.

Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) Kalevala-aiheiset teokset ovat vaikuttaneet suomalaisten mielikuviin enemmän kuin kenenkään muun taiteilijan työt: Kullervo, Lemminkäisen äiti, Väinämöinen ja Aino ovat siinä määrin jaettua kulttuurista pääomaa, että on vaikeaa edes kuvitella, millaisia Kalevalan henkilöt olisivat ilman Gallen-Kallelan synnyttämiä hahmoja. Gallen-Kallelalla oli läheinen suhde Kalevalaan ja hän oli myös yksi Kalevalaseuran perustajajäsenistä.

Nuoren Gallénin opettajina toimivat Fredrik Ahlstedt, S. A. Keinänen, Albert Edelfelt ja Adolf von Becker. Vuosien 1885–1889 aikana Gallén opiskeli ja oleili eripituisia aikoja Pariisissa. Pariisissa vietetty aika oli monella tapaa merkittävä nuoren taiteilijan myöhempiä vaiheita ajatellen: Gallénin taiteen tyylillinen kehitys sai vaikutteita eurooppalaisilta aikalaisilta, realismista ja naturalismista. Henkilökohtaisella tasolla merkittäviä olivat solmitut ystävyydet esimerkiksi August Strindbergin ja Louis Sparren kanssa. Gallén palasi Suomeen kesällä 1889 ja avioitui seuraavana vuonna Mary Slöörin kanssa.

Gallen-Kallela työskenteli Kalevala-aiheiden parissa koko uransa ajan. Hänen monumentaalisten Kalevala-maalaustensa kausi alkoi Kalevalan neljännen ja viidennen runon inspiroimasta Aino-triptyykistä, joka valmistui Pariisissa vuonna 1889. Työ oli haastava ja vaikuttaa siltä, että Gallen-Kallela koki kansanrunoudesta nousevan Aino-aiheen lyyrisen sisällön ja oman naturalistisen tyylinsä välillä sovittamattomia ristiriitoja. Lopulta taiteilijan olikin tingittävä naturalismista ja suoritettava omien sanojensa mukaan ”koristeellista stilisointia”. Teos otettiin pääosin myönteisesti vastaan Suomessa, mutta Pariisissa sitä pidettiin vanhahtavana. Eurooppalaisten ja kotimaisten kriitikkojen näkemyserot kertovat ennen kaikkea suomalaisessa kuvataiteessa 1890-luvulla vallalla olleesta nationalismista.

Vuonna 1891 Gallen-Kallela voitti Savo-Karjalaisen osakunnan järjestämän Kalevala-aiheisen kuvauskilpailun, johon hän osallistui yhdellätoista kilpailutyöllä, näiden joukossa mm. Väinämöinen ja Aino, Väinämöinen ja Marjatta, Pohjolan häät, Sammon taonta ja Ilman impi. Vuosien 1890–91 aikana Gallen-Kallela loikin pohjan monille myöhemmille Kalevala-aiheisille töilleen. Vuonna 1893 valmistunut Sammon taonta ja seuraavana vuonna tehdyt ensimmäiset luonnokset Sammon puolustuksesta edustivat vielä voittopuolisesti realismia. Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa Gallen-Kallelasta oli sukeutunut syntetistisen tyylin taitaja, joka kykeni yhdistämään kansallisromantiikkaa ja symbolismia kuvatessaan hänelle niin tärkeitä kalevalaisia aiheita.

Myöhempinä vuosinaan Akseli Gallen-Kallela haaveili vielä Kalevalan kuvittamisesta. Kalevalaseuran ohjelmassa ollutta Suur-Kalevalaa ei ehditty kuitenkaan toteuttaa. Sen sijaan vuonna 1922 julkaistiin Koru-Kalevala, jonka piti olla Suur-Kalevalan kansanomainen painos. Gallen-Kallelan viimeinen suuri Kalevala-aiheinen työ oli Kansallismuseon freskojen maalaaminen vuonna 1928.

”Kalevalantarut herättävät minussa mitä lämpimimmän oman maaperän tunteen, ikään kuin olisin itse elänyt mukana kaikessa tässä. Mutta käyttäessäni näitä aiheita en tee sitä ’kuvittaakseni’ Kalevalaa, vaan syystä että nämä kuvat ovat ilmielävinä mielikuvituksessani ja herättävät minussa vastustamattoman halun saada kiinnittää niitä muidenkin nähtäväksi. -- Nämä kuvat ovat varhaisimmasta lapsuudestani saakka väikkyneet elävinä mielessäni. Kalevalantarut ovat ikään kuin niitä varmentaneet ja antaneet niille lujemman muodon.”

Akseli Gallen-Kallelan keskeisimmät Kalevala-aiheiset teokset:

Aino-taru, triptyykki 1891. Öljy kankaalle, keskiosa korkeus 154 cm, keskiosa leveys 154 cm, sivuosat korkeus 154 cm, sivuosat leveys 77 cm. Ateneum.

Sammon taonta 1893. Öljy kankaalle, korkeus 200 cm, leveys 152 cm. Ateneum.

Sammon puolustus 1896. Temperamaalaus korkeus 122 cm, leveys 125 cm. Turun taidemuseo.

Väinämöisen lähtö 1896–1906. Öljy ja tempera kankaalle, korkeus 127 cm, leveys 119 cm. Viipuri-säätiö, Hämeenlinnan taidemuseo.

Joukahaisen kosto 1897. Temperamaalaus, korkeus 125 cm, leveys 130 cm. Turun taidemuseo.

Lemminkäisen äiti 1897. Tempera kankaalle, korkeus 85,50 cm, leveys 108,50 cm. Ateneum, Antellin kokoelmat.

Velisurmaaja 1897. Tempera kankaalle, korkeus 66 cm, leveys 56,50 cm. Ateneum, Antellin kokoelmat.

Kullervon kirous 1899. Öljy kankaalle, korkeus 184 cm, leveys 102,50 cm. Ateneum, Antellin kokoelmat.

Pariisin maailmannäyttelyn freskot 1900: Kristinusko ja pakanuus, Ilmarinen kyntää kyisen pellon, Sammon taonta, Sammon puolustus.

Kullervon sotaanlähtö 1901. Tempera kankaalle, korkeus 89 cm, leveys 128 cm. Ateneum.

Suuri hauki 1904. Öljy kankaalle, korkeus 66,50 cm, leveys 62,00 cm. Ateneum.

Sammon ryöstö 1905. Öljy kankaalle, korkeus 307,50 cm, leveys 158 cm. Ateneum, Suomen Säästöpankki Oy:n taidekokoelma.

Purren valitus 1906. Tempera kankaalle, korkeus 43cm, leveys 63cm. Ateneum.

Väinämöisen venematka 1909. Öljy kankaalle, korkeus 90,50 cm, leveys 179 cm. Ateneum, Antellin kokoelmat.

Kansallismuseon freskot 1928: Sammon taonta, Sammon puolustus, Ilmarinen kyntää kyisen pellon, Iso hauki.

Ateneumin kokoelmissa on runsaasti Akseli Gallen-Kallelan teoksia.
Siirry sivulle Valtion taidemuseon Taidekokoelmat -verkkosivustolla teoksia voi selata esimerkiksi taiteilija- tai kuvahakuna.

sivun alkuun

"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria