"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria

Kalevala taiteessa – Elävissä kuvissa

YYA-Sampo

Lyhennetty ote Risto Turusen artikkelista Kalevala-Suomi: Imatra, ystävyys ja perinnönjako.
Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008.

1 2 3

Kuvalähde: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, julkaistu Suomi-Filmi Oyn luvalla
Aleksander Ptuškon ohjaama Sampo aiheutti monia ristiriitoja jo filmausvaiheessa.

Vuonna 1957 käynnistettiin neuvostoliittolais-suomalaisena yhteistyönä Kalevala-aiheisen Sampo-elokuvan filmaushanke. Ohjaajana toimi tunnettu neuvostoliittolainen fantasiafilmien ohjaaja, Cannesin (1947) ja Venetsian (1953) filmifestivaaleilla palkittu Aleksander Ptuško. Apulaisohjaajana ja Suomi-Filmin operationaalisena edustajana oli Holger Harrivirta, asiantuntijoiksi Suomen puolelta valittiin folkloristi ja Kalevala-tutkija, elokuvan suomenkielisestä dialogista vastannut Väinö Kaukonen, kansatieteilijä Kustaa Vilkuna, Kalevalan läntistä ja historiallista tulkintatraditiota kannattanut historioitsija ja arkeologi Jorma Leppäaho ja suomalaisen kansanmusiikin tuntija Erkki Ala-Könni. Elokuvan kuoro-osuuksista vastasi sekakuoro Suomen Laulu johtajanaan Martti Turunen, musiikki oli neuvostoliittolaisen Igor Morozovin käsialaa. Puvustuksen suunnittelusta huolehti taiteilija Ritva Karpio. Elokuvan puvustukseen liittyvät korut valmisti Kalevala Koru.

Näyttelijöiden osalta suomalaisten osuus oli suhteellisen vähäinen mutta sitäkin painavampi, kun Urho Somersalmi sai esittääkseen Väinämöisen roolin. Muut päätähdet edustivat venäläisten ja suomalaisten ohella ”veljeskansoja”: Annikkia esittänyt Eve Kivi oli virolainen ja Lemminkäinen, Andris Ošin, puolestaan latvialainen tai hieman tulkiten liiviläinen. Louhea, Lemminkäisen äitiä ja Ilmarista puolestaan esittivät venäläiset Anna Orotškon, Ada Voitsik ja Ivan Voronov.

Sampoa filmattiin Suomessa useilla eri paikkakunnilla: Heinolassa, Kolilla, Helsingin Seurasaaren ulkomuseossa ja Kuusamossa. Pohjolan kivimäkeä saivat edustaa Mustanmeren kalliorannat Krimillä. Pääosa tehoste-elokuvan erikoiskuvauksista tehtiin kuitenkin Mosfilmin studioilla Moskovassa. Elokuvan työnimenä oli Satu Sammosta, joka jo paljolti kertoo Ptuškon ohjauksellisesta tyylilajista: Sampo on nimenomaan fantasiaelokuva, jonka sadunomaiset ainekset asettivat kuvaus- ja kerrontatekniikalle isot vaatimukset ja edellyttivät siten mittavaa budjettia. Elokuvan ilmestyttyä suomalaislehdistössä ihmeteltiinkin hankkeen jättibudjettia, joka silloisessa rahassa oli miljardi markkaa, kun Tuntemattoman sotilaan budjetti oli ollut 50 miljoonan luokkaa.

Ptuškon tyylilaji aiheutti taiteellisia ja tulkinnallisia ristiriitoja jo elokuvan filmausvaiheissa. Holger Harrivirta kertoo muistelmissaan (Lykättävät lyhdyt ja kannettavat kamerat, Suomen elokuvasäätiö1982) useistakin tapauksista, joissa Ptuškon ja hänen käsikirjoittajansa suunnitelmat menivät pahasti ristiin Harrivirran itsensä sekä muiden suomalaistekijöiden näkemysten kanssa. Varsinaista käsikirjoitusta Harrivirta ei suoranaisesti moiti, mutta nimenomaan satuelementtien kuvallistaminen sekä Ptuškon innostus monimutkaisiin ja keinotekoisiin teknisiin ratkaisuihin aiheuttivat ristiriitoja ohjaajan ja apulaisohjaajan mutta myös muun henkilökunnan välillä. Muun muassa kohtaukseen, jossa Annikki rakastuu Lemminkäiseen, Ptuško oli suunnitellut ripustettavaksi värikkäitä palloja puidenoksiin kuin joulukuusenkoristeita konsanaan, ja maan tuli puhjeta rakastumisen hetkellä tulppaanimereksi. Tämä sai Harrivirran suunniltaan niin kuin sekin, että Lemminkäisen koskenlasku-kohtaukseen Ptuško oli suunnitellut tukkiin kiinnitettäväksi muovisia keinokaarnan kappaleita. Monet tällaiset monimutkaiset efektisuunnitelmat jäivät kuitenkin käytännön syistä toteuttamatta. Ristiriitojen syntyessä Ptuško, Harrivirran muistelmien mukaan, vetosi omaan auktoriteettiinsa tai vieläkin suurempaan käskijään jossain Moskovassa.

Harrivirran kuvauksessa Sammon synnystä on havaittavissa muutakin kuin eripuraisten työtovereiden arvovaltakiistoja. Sota-aikana tk-tehtävissä toiminut Harrivirta oli ollut jo työtehtävän saadessaan vähintäänkin epäileväinen: ”Tulisiko siitä jonkinlainen poliittinen propagandafilmi (...)?” Tietty poliittinen asenteellisuus ilmenee peittelemättä, kun hän kuvaa neuvostoliittolaisia elokuvantekijöitä suomalaissa olosuhteissa, muun muassa hankkeen talouspäällikköä Kusnetzovia heinolalaisen tavarapaljouden keskellä. Harrivirran epäilyissä ja kriittisyydessä kiteytyi paljon siitä, miten monet muutkin suomalaiset elokuvan valmisteluihin ja vielä kuvauksiinkin suhtautuivat.

1 2 3

sivun alkuun

"Tuikahti tulikipuna, putosi punakeränen." Kalevalan kulttuurihistoria