Käsin tekemisen perinteellä ja kulttuuriperinnöllä on vahva jalansija Suomessa. Ennen teollistumista käsityötuotteet olivat välttämättömyys, joihin liitettiin vahvasti kykeneväisyyden ja taidon merkityksiä. Olivathan ne perusedellytyksiä lämmön, suojan ja selviytymisen kannalta. Sittemmin jokaisella suomalaisen peruskoulujärjestelmän läpi käyneellä on muistikuvia käsitöiden oppimisesta. Yhdellä nämä kokemukset ovat antaneet innostusta tekemiseen ja oppimiseen. Toisella orastava into latistettiin tarkkuuden, siisteyden ja kurinalaisuuden vaateessa pysyvästi. Kenties omaehtoinen käsityöinnostus on nostanut päätänsä vasta varttuneemmalla iällä sosiaalisen median, ajankuvan ja elämäntilanteen myötä. Kenties ei. Vasta 2000-luvulla alettiin puhua käsitöiden hyvää tekevästä vaikutuksesta, vaikka monet harrastajat ovat tienneetkin sen jo aiemmin. Viime vuosina käsitöiden esiinmarssi on ollut näyttävää ja intohimoista, eikä se näytä osoittavan laantumisen merkkejä.
Nykypäivän näkökulmasta katsottuna käsitöihin liitetyt merkitykset liikkuvat sekä henkilökohtaisella tasolla että perinteen moniulotteisissa pyörteissä. Monet harrastajat hahmottavat omaa asemaansa osana taidon historiaa ja sukupolvien jatkumoa sanallistaessaan tekemisestä nousevaa tunnemaailmaa ja mielikuvia. Kulttuurinen kuuluminen ja siihen liittyvä tekijyys ovat myös vahvoja kannustimia käsityöllisen toiminnan merkitysten luojina. Kiinnostus vanhoihin menetelmiin ja materiaaleihin saa monet löytämään uusia tekemisen muotoja ja kenties ymmärtämään menneitä sukupolvia ja kulttuurin kytköksiä entistä paremmin. Moninaiset yhteisöllisyyden muodot hakevat uomiaan eri sosiaalisen median alustoilla ja saavat tekijät innostumaan erilaisista perinteen ilmentymistä, milloin islantilaisten villapuseroiden, milloin kehräämisen ilmiasuissa.
Käsillä tekemiselle tyypillistä on eri aihelmien ja symboliikan sujuva liikkuminen ajassa. Tekeminen ja tuotokset heijastelevat hyvin kulloisenkin ajankuvan ilmiöitä materiaaleiltaan, värimaailmoiltaan ja merkityksiltään. Tyypillistä onkin eri aikakausien teemojen yhdisteleminen ja tuominen esille yhdistettynä nykypäivän elementteihin. Ajallisia kerrostumia sekoittamalla mennyt saadaan osaksi nykypäivää yhtäaikaisesti sekä korostamalla historian toiseutta että sulauttamalla se osaksi modernia kuvastoa. Perinteisiksi miellettyjä merkityksiä ja aiheita voidaan lainata surutta ja tekijänoikeuksista aletaan puhua vasta kaupallisen toiminnan perspektiivissä. Käsityöperinne nähdäänkin yhteisenä kulttuurisena omaisuutena – kulttuuriperintönä, joka on hyödynnettävissä ja hyväksikäytettävissä vapaasti kulttuuripiiriin sisällä. Perinteen, perinnön ja kulttuuriperinnön teemat eivät kuitenkaan ole lainkaan ongelmattomia tai kepeitä, vaikka jokapäiväisessä puhekielessä ne sekoittuvat iloisesti käsitöiden maailmaan. Kaikessa poliittisuudessaan ja muuntuvuudessaan niihin liittyy aina kulttuurin ydin, sen omistus- ja käyttöoikeudet, säilyttämisen ja vaalimisen vaade sekä eteenpäin välittämisen ehto. Harvalle käsityöharrastajalla itsetekemiseen liittyvä problematiikka on aktiivisesti mielessä. Eikä tarvitsekaan olla. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, ettei käsitöiden kulttuuriperintö ole lainkaan niin suoraviivaista kuin hyvin vyyhditetty lanka.
Taiteilijoille Kalevala on ollut ehtymätön inspiraation ja luomisvoiman lähde. Käyttöesineet ja korut ovat tuoneet eepoksen myös kannettavaksi, näytettäväksi ja lähelle arkipäiväistä kehoa. Kalevalasta tutut nimet ja tapahtumat elävätkin vahvasti suomalaisten elämissä ja mielissä esimerkiksi kuvataiteen, muotoilun ja musiikin kautta. Vaikka käsitöiden ja Kalevalan yhteenliittymästä on ollut yksittäisiä esimerkkejä monessa muodossa, nousee 2000-luvun käsityöinnostuksen siivittämänä esille kaksi tapausta, jotka kiteyttävät suosiossaan ja muotokielessään suomalaisen mielenmaiseman ytimen: Kalevala CAL sekä Jenna Kostetin kirja Neulottu Kalevala (2022).
Virkattu Kalevala
Kalevala CAL julkaistiin Sari Ojalehdon ja Milla Kuuskosken ja 19 vapaaehtoisen voimin vuonna 2017 syntymäpäivälahjaksi 100-vuotiaalle Suomelle. Kantavana ideana peiton toteutukseen oli yhteisvirkkausprojekti, johon myös ohjeen nimi viittaa (CAL = crochet along). Paloista koostuvan peiton ohjeet julkaistiin useilla kielillä yksi kerrallaan itsenäisyysjuhlallisuuksien lähestyessä. Ohjeiden, keskustelun, avuntarpeen, lankavaihtoehtojen ja edistymisen ympärille oli rakennettu taitavasti monikanavainen sosiaalisen median kokonaisuus, jossa projektiin osallistuminen oli tehty tavoittavaksi ja tavoitettavaksi sekä helpoksi ja mielenkiintoa ylläpitäväksi. Peiton ohje kokonaisuudessaan on jätetty avoimesti saataville jälkikäteen toteutettavaksi.
Kalevala CAL -peiton 24 palaa on nimetty Kalevalasta tuttujen hahmojen, paikkojen ja tapahtumien mukaan. Muodoiltaan palat ovat samankokoisia ja virkkauksen lainalaisuuksia noudattavia. Värimaailman osalta peittoon on ollut valittavana valmiiksi kuratoituja lankapakkauksia (moni- tai yksivärisiä). Ohjeissa on neuvottu myös tapoja hyödyntää muita lankavaihtoehtoja haluttujen tiheyksien saavuttamiseksi, jolloin peiton tekijälle on annettu mahdollisuus valita värit. Sosiaalinen media täyttyikin projektin aikana mitä erilaisimmista peittoversioista käsityöharrastajien ollessa sankoin joukoin mukana. Kalevala, Suomi100 ja käsityöt osoittautuivat kulttuurisesti oivalliseksi yhdistelmäksi, josta aktiivisena harrastajana oli jopa vaikea kieltäytyä. Henkilökohtaisesti koin kokonaisuuden melkein velvoittavaksi voidessani kerrankin osallistua symbolisesti merkittävään yhteisvirkkaukseen suomalaisen (ja globaalin) käsityöyhteisön kanssa.
Neulottu Kalevala
Vuoden 2022 loppupuolella käsityökansa tuntui huokaisevan kuin yhdestä suusta: ”Nyt se on viimeinkin tehty.” Jenna Kostetin kirjan Neulottu Kalevala ilmestyminen tuntui täyttävän tyhjiön suomalaisen neulesuunnittelun historiassa. Käsillä tekijät saivat vihdoinkin oman ”Kalevalansa”. Kirjan ja sen sisältämien Kalevalan runoihin pohjaavien mallien suosio nosti myös niiden tekijän käsityökeskustelun ytimeen. Kostetin folkloristiikka- ja etnologiatausta tuntui validoivan Kalevala-nimen yhdistämisen neuleisiin sekä suunnittelussa käytettyyn symboliikkaan, perinteeseen ja mytologiaan. Jenna Kostetin itseensä vakiinnuttama suunnittelijanimi Ihtiriekko antaa myös ymmärtää, ettei kyseessä ole vain kaupalliseen tarkoitukseen tehtyä kulttuuriperintötehtailua. Nimen takana olevalla tekijällä täytyi olla syvempää ymmärrystä historiasta, perinteestä, silmukoiden luomasta tarinasta sekä, tottakai, Kalevalasta. Ihtiriekko saapui häiriköimään monikanavaisesti suomalaisittain lähes pyhien asioiden kanssa. Ja se toivotettiin avosylin tervetulleeksi.
Neulottu Kalevala osui ajan hermoon monella tavalla. Pandemia-ajan ja sodan lähelle tulon siivittämä käsityöinnostus kiinnitti tekijät ajalliseen jatkumoon, jossa käsillä tekemisen merkityksellisyys nousi uudella tavalla yleisempään tietoisuuteen. Käsin tekemisen maadoittava vaikutus, perinteisiksi miellettyjen tekniikoiden uudelleen haltuunotto sekä taidon eteenpäin siirtymisen konkreettisuus sai huomion kiinnittymään myös suomalaisen villan, ekologisuuden ja omavaraisuuden teemoihin. Kostetin malleissa käytetty suomalaisen lampaan villa ja sen jatkojalostuksen vähäisyys osoittautuivat nopeasti aliarvostetuiksi ja -hyödynnetyiksi kulttuuriperinnön osa-alueiksi. Miten tämä oli Suomen ja suomalaisuuden näkökulmasta katsottuna edes mahdollista, olihan käsityöperinne kuitenkin jatkanut riemukulkuaan jo vuosisatoja? Ihtiriekko osoitti ”Kalevalallaan” käsitöiden kannalta olennaisen perinteenmuodon ylenkatsomisen.
Merkitysten maailma
Kalevalan yhdistäminen oikeastaan mihin tahansa taidemuotoon on tulkintojen tekemistä, vastaanottamista ja uudelleen tulkitsemista – eepos kun ei itsessään tarjoa reseptejä, kaavioita tai ohjeita. Käsityömaailmassa Kalevalaa edustamaan on valikoitunut monia viikinkiaiheita, museoesineistöstä poimittuja symboleja sekä vanhoiksi koettuja aihelmia. Muotokieli lienee kulttuuritaustaamme vasten heijastettuna muodostunut tutummaksi, vähemmän poliittiseksi ja tunnistettavammaksi. Yhdistettynä tarinankerrontaan sen nähdään liittyvän elimellisesti itämerensuomalaisuuteen, muinaisiin henkilöihin ja paikkoihin, mytologiaan sekä luontoon. Yhteys Kalevalaan luodaan nimeämällä mallit tunnistettavien henkilöiden (Joukahainen, Pohjolan neito), paikkojen (Sotkan pesä, Kalevalan meri) sekä tapahtumien (Joukahainen suossa, Maailman synty) mukaan. Ohjeissa myös korostetaan yhteyttä perinteeseen, Kalevalaan ja suomalaiseen kulttuuriin. Tällä korostamisella pyritään luomaan mielikuva autenttisuudesta ja ohjeiden kulttuuriperinnöllisestä oikeellisuudesta.
Käsityökuvastossa kalevalaisiksi nimetyt mallit myös esitetään usein rouheassa maalaisympäristössä suomalaista ihannekuvaa toisintavien henkilöiden käyttäminä. Neulotun Kalevalan kuvamaailma ei poikkea asetelmaltaan tästä lainkaan. Jopa kirjan kannen graafinen suunnittelu on suora viittaus menneeseen. Odotan mielenkiinnolla, jatkaako suunnitteilla oleva Neulotun Kalevalan kakkososa samalla linjalla. Kalevala CAL:n kuvissa on hyödynnetty perinteen ja modernin yhdistelmää tuoden perinteisen käsityön ja perinnemaailman lisäksi fokukseen ripauksen modernia mieskuvastoa. Treenattu mieskeho, nykypäiväinen kampaus ja tatuoinnit sulautuvat osaksi viikinkimielikuvaa, perisuomalaista maalaisromantiikkaa ja käsitöiden yhteenliittymää. Käsitöihin liitetyt perinnemielikuvat ja -merkitykset, tavat tehdä arkipäiväistä ja kansanomaista taidetta sekä tekniikoiden (virkkaus, neulonta) verrattain vähäinen ajallinen muuntuminen toimivat suorina siltoina perinteen ja modernin välillä.aikka päivitettyjä tulkintoja mahtuu myös ajoittain mukaan, ovat tutut elementit kuitenkin yhdistämässä menneen tähän hetkeen.
Kalevalaisuuden nostaminen käsityömallien kehykseksi tuo mukanaan myös mielenkiintoisen keskustelun erityisesti kuviomaailman oikeellisuudesta. Käsityötuotteisiin valikoituu helposti omaa silmää miellyttäviä väriyhdistelmiä, mutta kuva-aiheita lähdetään harvemmin muokkaamaan. Johtuuko tämä valmiiden ohjeiden helposta toistettavuudesta vai siitä että kalevalaiseksi nimettyyn symbolismiin kajoaminen koetaan jollain tavalla kielletyksi tai vääräksi? Voivatko käsityömallit nousta Kalevala-nimeen yhdistettyinä asemaan, jossa niiden muokkaaminen on lähes tabu? Valmiita tuotteita esiteltäessä yhteys eepokseen muistetaan kyllä kertoa. Samalla merkityksellisestään käsitöitä, niihin liitettyä kulttuuriperintöä ja Kalevalaa uudelleen ja uudelleen sosiaalisesti. Harrastan sitä itsekin. Ei kai käsityöintoilevalta folkloristilta muuta voi odottaakaan?
Artikkelin kuvat
KalevalaCAL. © Kuvaaja Sari Ojalehto. Mallina Roope. https://arteeni.fi/pages/kalevalacal
Kansi, Kostet, Jenna 2022. Neulottu Kalevala. Laine Publishing. https://lainepublishing.com/fi/products/knitted-kalevala
Neulemalli Ihtiriekko Pohjolan emäntä. Kuva Riikka Karppinen.