Stiina Saariston groteskissa liioittelussa on lempeää huumoria

Kuvataiteilija Stiina Saaristo sai Kalevalan päivänä Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinnon. Palkinnon suuruus on 10 000 € ja sen myöntää Kalevalaseura-säätiö.

Kuvataiteilija Stiina Saaristo (s. 1976) kuvaa teoksissaan ihmisiä osana ympäristöjään ja yhteisöjään. Teoksista välittyy suuria tunteita, draamaa ja kamppailuja maailmassa olemisen suurten kysymysten kanssa. Usein teosten ytimessä ovat nainen ja vallan käyttö – vallan kohteena ja vallan käyttäjänä oleminen.

Kalevalaseura-säätiön myöntämä Akseli Gallen-Kallelan tunnustuspalkinto (10 000 €) jaetaan joka kolmas vuosi taiteilijalle, joka on laajentanut, uudistanut tai kyseenalaistanut visuaalisten taiteiden ilmaisukieltä.

Stina Saariston aiheet ja hänen tapansa tuottaa niistä voimakkaan puhuttelevia teoksia voi rinnastaa Kalevalan maailmojen dramatiikkaan. Saariston teoksissa samoin kuin Kalevala-eepoksen tarinoissa sankaruus ja antisankaruus, valta, suuret tunteet ja pyrkimykset, rohkeus ja pelko, yksilöihin kohdistetut odotukset ja vaatimukset ovat keskeisiä. Myös Saariston teosten groteskin liioittelun voi ajatella olevan sukua Kalevala-eepoksen hahmojen toimintaa ohjaaville myyttisille, arkiajattelun ylittäville irrationaalisille voimille.

Monet Saariston teokset ovat suurikokoisia lyijykynällä ja värikynillä toteutettuja piirustuksia. Viime vuosina hän on siirtynyt toteuttamaan aiheitaan keramiikkaveistosten muodossa. Saariston The Last Man Standing oli yksi vuoden 2009 Kalevalan juhlavuoden Taiteilijoiden Kalevala -hanketta varten tilatuista teoksista. Nykyisin se kuuluu taidemuseo Amos Rexin kokoelmiin.

Tuolloin päivän pandemia oli lintuinfluenssa, suurvallat kilpavarustelivat armeijoitaan ja ekologinen kriisi kulki kasvihuoneilmiön nimellä. ”Pohjan akan pitsinen asu peittää pilviverhon lailla tuomittua kylää taivaanrantaan saakka”, kuvaili Saaristo silloin aihettaan, ja niin se valitettavasti tekee yhä vieläkin, entistä laajemmin. Stiina Saariston lempeän makaaberi huumori on ajankohtainen tapa käsitellä ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä.